Ikoninen rooli, mutta ei kiitos! Kokosimme 8 kertaa, kun näyttelijää ei palkattu jatko-osaan

Lista paljastaa, ketkä tähdet jättivät ikoniset roolinsa taakseen. Ja mistä syystä.

Kuvassa Kim Cartwall

Hollywood rakastaa rebootteja, mutta kaikki tähdet eivät lähde mukaan – vaikka mahdollisuus tarjottaisiin.

Kokosimme esimerkkejä näyttelijöistä, jotka joko kieltäytyivät palaamasta ikonisiin rooleihinsa tai joita ei edes pyydetty mukaan.

Harward vei voiton

Yksi yllättävimmistä tapauksista liittyy Malcolm in the Middle -sarjan tulevaan paluuseen.

Deweyta näytellyt Erik Per Sullivan kieltäytyi roolista, vaikka hänet kutsuttiin mukaan.

Sarjan tähti Bryan Cranston kertoi, että Sullivan suhtautui uutiseen innostuneesti, mutta ei halunnut palata näyttelemään.

Syy on yksinkertainen: hän opiskelee Harvardissa ja on jättänyt näyttelijäntyöt taakseen jo lapsena.

Näyttelijättäret nukkanuottasilla

Sex and the Cityn jatkosarjassa And Just Like That… puolestaan nähtiin yksi kuuluisimmista poissaoloista.

Kim Cattrall ei halunnut palata Samantha Jonesin rooliin, koska koki tehneensä hahmon kanssa jo kaiken oleellisen. Hän teki lopulta vain lyhyen cameo-esiintymisen – yksin kuvatussa kohtauksessa.

Sarjan kulisseista huhuttiin, että näyttelijöillä oli ollut erimielisyyksiä kuvausten palkkioista.

LUE LISÄÄ: Et ehkä huomannut, mutta elämäkerrat eivät aina enää kerro totuutta

Rooli oli kulutettu loppuun

Myös Teen Wolf -tähti Dylan O’Brien jätti paluun väliin, vaikka oli mukana neuvotteluissa.

Hän kuvaili päätöstä vaikeaksi, mutta koki, että hahmon tarina oli jo kerrottu loppuun.

“Haluan jättää sen siihen,” hän totesi, vaikka toivoi elokuvalle menestystä.

Mielenterveys rakoili

Henkilökohtaisemman päätöksen teki iCarlyn Jennette McCurdy, joka ei palannut rebootiin mielenterveyssyistä.

Hän kertoi suoraan, ettei mikään – ei edes hyvä palkka – saisi häntä muuttamaan mieltään. Hänen mukaansa oma hyvinvointi meni kaiken edelle.

Kaksi tyylikkäästi pukeutunutta naista mustissa asuissa ja aurinkolaseissa seisoo vierekkäin – toinen harmaahiuksinen, toinen pitkähiuksinen brunetti.
Meryl Streep ja Anne Hathaway palaavat tyylin huipulle – The Devil Wears Prada 2 saa ensi-iltansa tänä vuonna.

Ei tarjottu roolia – syynä huono palaute

Kaikissa tapauksissa päätös ei kuitenkaan ole näyttelijän. The Devil Wears Prada -jatko-osassa Adrian Grenieriä ei nähty lainkaan, eikä häntä edes pyydetty mukaan.

Hän arveli syyksi hahmonsa saamaa negatiivista palautetta.

Vaihto muotialalle

Samanlainen tilanne nähtiin myös Full House -rebootissa, josta Mary-Kate ja Ashley Olsen jäivät pois.

Heille tarjottiin paluuta, mutta toinen ei enää tuntenut oloaan mukavaksi kameran edessä ja toinen koki ajankohdan vääräksi.

Sittemmin kaksikko on menestynyt muotialalla niin hyvin, ettei paluu televisioon ole ollut tarpeen.

Listalla on myös tapauksia, joissa ovet eivät ole täysin sulkeutuneet. Criminal Minds -tähti Matthew Gray Gubler jäi aluksi rebootista pois muiden projektien takia, mutta on sittemmin vihjannut mahdollisesta paluusta.

Lähde: BuzzFeed

LUE LISÄÄ: Mari Moilasen hurmaava punajuuriorzotto ja fetalumi tuovat väriä lopputalveen

Suosittelemme