Kriittinen pyöräretki vaatii parempaa pyöräilyinfraa

Kriittinen pyöräretki kulkee tänään tiistaina Helsingin pahimpia autoteitä vaatien laadukkaampia pyöräilyväyliä.

Pyöräilijät joutuvat toistaiseksi ajamaan Hämeentiellä autokaistaa pitkin.
Pyöräilijät joutuvat toistaiseksi ajamaan Hämeentiellä autokaistaa pitkin. Kuva: Kriittinen pyöräretki / Facebook

Kriittinen pyöräretki juhlistaa tänään tiistaina 12. elokuuta kymmenentuhannen nimen rajapyykkiä kuntalaisaloitteessa, jossa vaaditaan pyöräkaistaa Hämeentielle. Kerätyillä allekirjoituksilla aloite pääsee kaupunginvaltuuston käsittelyyn. Käsittelyyn pääseminen vaatii, että kaupnkilaisista äänioikeutetuista asukkaista kaksi prosenttia kannattaa aloitetta. Kymmenestuhannes allekirjoitus kerättiin viikonloppuna Flow-festivaaleilla.  

Hakaniemen ja Kurvin välillä pyöräileminen on tällä hetkellä vaarallista ja hankalaa, sillä pyöräilläkseen täytyy kulkea vilkkaasti liikennöityä Hämeentietä. Pyöräilijät joutuvat luovimaan useiden kaistojen välillä ja bussien seassa.

Helsingin pyöräilijät ry, Helsingin seudun Maan ystävät ry ja koko liuta helsinkiläisiä järjestöjä, yhdistyksiä ja yrityksiä on mukana kampanjassa, joka vaatii pyöräteitä Hämeentielle Hakaniemen torin ja Mäkelänkadun väliselle osuudelle. Kampanjasivun mukaan Hämeentie olisi Helsingin keskeisimpiä pyöräilyväyliä, mikäli siinä olisi turvallista pyöräillä. 

Kriittinen pyöräretki aloittaa kymmenkilometrisen matkansa Kampin Narinkkatorilta tänään kello 17.30. Reitti kulkee Helsingin pahimpien autoväylien läpi: Hämeentietä, Sörnäisten rantatietä, Pohjoisesplanadia sekä Lönnrotinkatua ja päättyy Vanhaan Kirkkopuistoon. Pyöräilytahdin luvataan olevan maltillinen, jotta kaikki halukkaat pääsisivät mukaan. Tilaisuuden alkuun Narinkkatorilla pyöräkaistojen puolesta puhuu pyöräilyn luvatun maan, Hollannin suurlähettiläs Henk Swarttouw

Aloitteen alullepanijan Otso Kivekkään mukaan allekirjoittaminen jatkuu edelleen. Aloitetta voi kannattaa osoitteessa hameentie.fi

10 kommenttia

City-Juntti

13.8.2014 09:00

Mitä hyötyä tuosta tahallisesta liikenteen hankaloittamisesta oikein on? Eihän tuota touhua edes media enää noteeraa.
2 prosenttia kannattaa. Eli asia voidaan myös ilmaista että 98 ei kannata moista aloitetta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Pjotrprkl

13.8.2014 11:23

Kenen kustannuksella pyörätiet rakennetaan? Jalankulkijoiden vaaraksi vai autoilijoiden kiusaksi? Päivittäin Hämeentien ruuhkassa istuvana en todellakaan tällaista haihattelua kannata.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Viipu

13.8.2014 12:22

Miksi istut Hämeentien ruuhkassa? Kuten pyörätiekampanjan sivuilta selviää, ei Hämeentietä ole tarkoitettu minkäänlaiseksi läpikulkuväyläksi, sen homman hoitaa ihan muikeasti Sörnäisten rantatie. Tuolla on myös lisää asiasta: http://otsokivekas.fi/2011/10/miksi-hameentiella-kulkee-20-000-autoa-vuorokaudessa/
Voisit tämän avulla vaikka helpottaa omaa elämääsi heti ja vasta sitten valittaa kuinka sinua näin pyöräteillä kiusataan.

Pyörä kulkee

13.8.2014 11:46

Uskomattoman ahdasmielistä ja konservatiivista kommentointia, City-Juntti ja Pjotprkl! Eikö ruuhkassa istuvaa helpota se, että osa autoilijoista ajaakin pyörällä kapeammalla tiellä? Jos olette joskus käyneet Kööpenhamissa, Berliinissä tai Amsterdamissa (tai ylipäätään poistuneet pääkaupunkiseudulta), olette ehkä huomanneet kaupungin äänimaiseman olevan todella paljon hiljaisempi alueilla, joilla on paljon pyöräteitä. Lisäksi pyörätiet ovat kunnossa myös muualla Suomessa, joten Helsingin on korkea aika laittaa asia kuntoon myös täällä. Autot tekevät Hämeentien todella meluisaksi ja epämiellyttäväksi paikaksi. Pyöräilijöillä tulee olla oikeus liikkua kaupungissa turvallisesti.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

MaukeMerkki

13.8.2014 18:55

City-Juntti: Ei noteeraa? Vaikka juuri kommentoit Cityn tekemää juttua aiheesta... Ja hienoa logiikkaa, että 98 prosentissa ei kannatusta ole. Entäs ne "tyhjiä ja poissa" -äänet? Ei osaa sanoa, ei halua kertoa kantaansa. Semmosta.

Pjotrprkl: Miten pyörätie "vaarantaa jalankulkijat"? Elleivät he sitten kävele pyörätiellä jalkakäytävän sijaan. Vaarallisempaa se nykyään on, kun ne, jotka eivät uskalla pyöräillä ajoradalla, ajavat jalkakäytävällä vastoin lakia.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ahdas Mieli

14.8.2014 08:08

Suomi nyt ei vaan piiiitkän ja kylmän talven tähden edes ole otollinen pyöräilymaa. Jos ei kaupungissa (varsinkaan siellä epämiellyttävällä Hämeenntiellä) kestä kaupungin ääniä niin kannattanee harkita muuttoa väljemmille vesille tai vaikka tuonne Berliiniin?
Noista prosenteista. Ei kuulosta oikein demokraattiselta jos mennään kahden prosentin mukaan. Minäkin haluaisin vaikka formularadan malmin kentän tilalle mutta vaikka asiaa kannattaisi kymmenenkin prosenttiä pääkaupunkilaisista niin asia tuskin etenesi yhtään mihinkään?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

CyckleHKI

14.8.2014 13:03

Kannatan ehdottomasti pyörätiehanketta!
Mutta, koko ajatusmaailma pitäisi uudistaa pyöräilystä Helsingissä. En vaan ymmärrä tapaa miten täällä asioita tehdään. Tehdään kivoja pyörätienjatkeita jota pitkin ajaa yli autoteiden ja sitten vastassa on isot ja korkeat katukivetykset joiden yli pyörä joko nostetaan tai hypitään. Mannerheimintiellä pyöräkaistoilla on mukulakiviä joiden välit nielaisevan myös isompi tuumaiset rengaskoot, kuka näitä suunnittelee?!? ei mitään järkeä. Ystäväni joka asuu Kööpenhaminassa kävi toissaviikolla helsingissä ja suunnitelmissa oli ajella 3 päivää pyörällä ympäri helsinkiä, toisen päivän jälkeen hän sanoi että mennään mielummin julkisilla tai kävellen pyöräily keskusta-alueella on aivan kamalaa eikä siinä ole mitään järkeä miten sitä on suunniteltu. Just saying...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Pjotrprkl

14.8.2014 14:50

Ei kovin vaikeaa ennustaa että kommentointi on tätä tasoa. Minä kuljen Hämeentietä siksi koska se on ainoa tie työpaikan ja kodin välillä ilman helikopteria. Mitähän ihmettä minä Sörnäisten rantatiellä tekisin?

Mistä kohtaa Hämeentietä se pyörätie lohkaistaan, autotiestä vai jalankulkijoiden väylästä? Kuka tämän kaiken maksaa sen ajan vuodesta jolloin pyörälijöiden määrä vähenee 90-99%, laskijasta ja laskentatavasta riippuen?

Vai onko vastaus taas että talvipyöräily lisääntyy koko ajan:) Helsingissä työssäkävijöistä alle prosentti käyttää talvisin polkupyörää työmatkoihin eikä lukuun ole tulossa merkittävää muutosta ilman merkittäväävää ilmastonmuutosta.

Jos tilaa olisi rajattomasti, ehdottaisin yhtä autokaistaa lisää. Hämeentien pääty + Lahdentien alku on yksi suurimmista valtaväylistä kehyskuntien työmatkailijoille. Sama pätee suurimpaan osaan ahdasta Helsinginniemeä; pyöräväylille ei hirveästi tilaa ole.

Pyörä kulkee: missä päin Suomea mielestäsi on pyöräilijöiden asiat hoidettu mallikkaasti?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Työmatkalla

15.8.2014 08:59

Prjotr, älä huoli. Kyllä se ilmastonmuutos sieltä tulee. Varsinkin, kun sinä istut ruuhkassa ja annat koneen käydä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Pjotrprkl

15.8.2014 15:12

Yllättäen, ei ensimmäistäkään järkevää kommenttia. Viherhaihattelijat tuhlailkoon omia rahojaan. Persaukisilla harvoin on.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi