Ranska aikoo kieltää syötävän ruoan pois heittämisen

Ensi vuonna ranskalaisia supermarketteja mätkäistään sakoilla, jos ne heittävät pois pilaantumatonta ruokaa.

Kuva: nikitos77 / Fotolia

Ensi vuoden heinäkuun jälkeen Ranskassa saa sakot, jos heittää pois ruokaa, jota voisi vielä syödä. Isot supermarketit saattavat saada kymmenien tuhansien eurojen laskut, jos ne tuhoavat syötävissä olevaa ruokaa. Aloitteen takana on entinen ruokaministeri Guillaume Garot, jonka mielestä on pöyristyttävää, että ylijäämäruoka tuhotaan valkaisuaineella vain, jotta sitä ei voisi enää syödä. Garot ei ole yksin, sillä Ranskan parlamentti hyväksyi lakialoitteen yksimielisesti.

EU pyrkii vähentämään ruokajätettä puolella vuoteen 2025 mennessä, ja Ranska on ottanut asiakseen toimia tavoitteen eteen. Viime kesänä Cityssä uutisoitiin Ranskassa käyttöön otetusta rumien hedelmien brändäyskampanjasta, jossa epämuodostuneita tai rumia hedelmiä, jotka muuten heitettäisiin pois, alettiin myydä alennuksella marketeissa. Hedelmähylkiöistä ja -vihanneksista tuli hitti, ja niistä alettiin valmistaa myös keittoja ja mehuja. Ranskassa on aiemmin myös pyritty merkitsemään ruokiin varovaisia merkintöjä todellisempi säilyvyysaika.

EU:n mukaan unionialueella heitetään vuosittain arviolta 100 miljoonaa tonnia ruokaa pois. Ruokajäte on paitsi eettinen ja taloudellinen ongelma, myös ympäristöä kuormittava tekijä. Sitä on niin paljon, että sillä voisi ruokkia kaikki maailman nälkäiset - ja heidän ystävänsä. Yleensä se kuitenkin heitetään pois, vaikka se kelpaisi vielä syötäväksi.

Uusi ranskalaislaki kannustaa supermaketteja työskentelemään paikallisten hyväntekeväisyysjärjestöjen kanssa, jotta ruoka saataisiin hyötykäyttöön. Jos ylijäänyttä ruokaa ei saada syötettyä nälkäisille, se on annettava eläinten rehuksi tai keksittävä muita, kestäviä tapoja päästä siitä eroon. Markettien kannattaa varmasti myös miettiä sisäänostojensa määrää, mikäli haluavat välttyä sakoilta.

Milloin tämä laki saadaan myös Suomeen?

Lähde: Washington Post

1 kommentti

Err

8.11.2015 20:47

Lakipykäläksi poikkeuksellisen fiksu!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi