Matkailu

Reilun turismin markkinamies

"Tämä lähti siitä, että huomasin maailmalla matkustaessani mieletöntä kohtuuttomuutta. Intiassa junan ikkunasta työnnetään jätteitä säkeittäin pihalle, kun Suomessa mummot kierrättää jogurttipurkin kannetkin. Tuli mieleen, että voisin vaikuttaa omilla valinnoillani, näyttää vaihtoehtoja", Peter Ruotsalo muistelee.

Tänä keväänä Ruotsalo oli mukana perustamassa Suomeen Reilun Matkailun yhdistystä. Sen tarkoitus on edistää matkailua, jossa otetaan huomioon ympäristö ja eettiset näkökannat. Peterin mukaan matkailulla voidaan ratkaista kehitysmaiden ongelmia: kasvava ala työllistää yhä enemmän, ja turistien tuoma raha voi olla syy säilyttää kaunis luonnonalue. Reissaaminen ei kuitenkaan ole pelkästään positiivista. Todellista ekoturismia olisi ratsastaa lähimetsään poimimaan mustikoita.

"Mutta kun kaikki kuitenkin matkustavat. Jokainen voi osallistua kehitysyhteistyöhön omalla tasolla niin, että tekee jotain hyödyllistä paikallisten kanssa. Matkailija saa siitä paljon enemmän kuin uima-altaalla istumisesta gin tonic kädessä", Ruotsalo visioi. Kulttuurienvälistä vuorovaikutusta parhaimmillaan? Tälle porukalle se ei silti riitä.

"Kaikki eivät voi matkustaa pienissä ryhmissä ympäri maailmaa. Ei ainakaan nykyisellä volyymilla. Siksi olisi hyvä muuttaa myös massamatkailun periaatteita. Meidän ensimmäinen tehtävämme on luoda yhteiset kriteerit reilulle matkailulle. Niin isommatkin matkatoimistot heräävät."

Se voi tarkoittaa reilun kaupan leimaa matkatoimiston katalogiin. Siis reilun kaupan Kanarian matkojakin. Milloin ensimmäinen reilu Kanarian matka järjestetään?

"Sanotaan että toukokuussa 2006. On tähän niin paljon kiinnostusta osoitettu."

Ruotsaloa itseään eivät aurinkorannat kuitenkaan houkuttele. Seuraavaksi hän suuntaa Luang Prabangiin, Laosiin.

Reiluja matkoja myyvä toimisto osoitteessa www.avaramaailma.com

Reilut kohteet TOP 5

1. InkaTrail, Peru
Macchu Picchu, Titicaca, inkojen ikivanha vaellusreitti.

2. Sumatran pohjoisosat
Ainoa mahdollisuus nähdä orangutangeja luonnossa, eläintarhassa eläneiden orangutangien sopeuttamiskeskus.

3. Dharamsala
Dalai Laman kotikaupunki, Tiibetin varjohallituksen tukikohta, majoitus buddhalaisluostarissa.

4. CillAirne
Patikkamatka Irlannin nummille, yleisönä lampaat ja lehmät.

5. Trans-Siperia
Junalla Euroopan läpi Siperian taigojen ja arojen kautta kohti idästä nousevaa aurinkoa.



Baarifestivaalit 2012 @ Helsinki & Turku

Kommentit (5)

  • 1.
    Olli Herkkukolli
    11.4.2003 23:57
    Tää on niin tätä.
    Jo seittemän vuotta sitten mä tapasin yhen ranskalaisen biologin, joka oli keksiny jotain semmosta kun ´expedition verte´ Venezuelan sademetsiin. No mitä shittiä vihreyttä siinä on, jos ei ne fransmannit edes aja purjelaivalla sinne Venezuelaan niitä krokoja bongaamaan? Ei ole olemassa muuta ekomatkailua kuin kaupunkimatkailu: kaupungit on rakennettu ihmistä varten, ja kaupunkiluonto kestää muutamat ylimääräset kävijät.
  • 2.
    millamari
    17.4.2003 12:04
    On sitten tietysti olemassa sitä matkailua, jossa turistin käyttämästä rahasta jää jotain kohteeseenkin. Sen sijaan, että kansainvälinen hotelli-, ravintola- tms.ketju käärii rahat. Siitä tässä enemmänkin on kyse. Eli suosi paikallista- periaate. Eko-sana on hieman kummallinen siinä mielessä tässä artikkelissa.

    Ekomatkailua voi periaatteessa harrastaa missä vain luonnonpuistossa. Sumatralla on tietenkin orankien "kuntoutuskeskus" joka pyörii paikallisin voimin, ja onhan se kaukana ja hieno. En vain ymmärrä miten välimatka siitä sen hienomman kohteen tekisi kuin monesta muusta luonnonpuistosta.
  • 3.
    MoCtEzUmA
    24.4.2003 12:35
    TREEHUGGER
  • 14.5.2003 20:01
    Matkailuun liittyy aina jonkin asteinen vastuu.

    Turistit ovat asenteeltaan varsin "tietämättömiä", eli eivät viikon aikana pahemmin viitsi miettiä paljonko roskaa jättää jälkeensä tai kuluttaa esim. vettä.

    Meitä on monenlaista tallaajaa, jokainen tehköön niin kuin parhaansa näkee. Seuraukset voivat olla loppujen lopuksi aika kohtalokkaita, mutta mitäpä niitä murehtimaan kun tuolloin on jo saapunut kotiin jossa on puolestaan omat murheet vastassa.

    Tätä on kaivattu. Kaunis kiitos.
  • 5.
    baku
    4.7.2003 15:29
    P-Sumatra on uskomattoma kaunis, mutta kyllä se turismi on sinnekin hiipimässä. Luonnonpuistot säilyvät rauhoitettuna, mutta ympärille nousee turismilla eläviä kaupunkeja kuten Borneossa...

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Katarinan uusi alku Turussa
Ravintolalaiva Katarina avasi kesäkautensa hienoilla uudistuksilla
Herra Ylppö
Herra Ylppö ei kerro, kuinka paljon hänellä on naisia.
VIP Bartenders
VIP Bartendersin Rane löysi kumppaninsa baaritiskiltä.
Elokuun festariopas 2012
Flow'n lisäksi juhlitaan Taiteiden yössä, Kalliossa ja juhlaviikoilla.
Arto Tuunela
Pariisin Kevään nokkamiehestä kasvoi popin ylijumala.
Kesäkuun festariopas 2012
Baarifestivaalit, Pride-kulkue, Provinssi ja paljon muuta.
Kuuma lista 11/12
Mistä kaupunki puhuu?
Baarifestivaalikäyttäytyminen
Tämän oppaan avulla osaat käyttäytyä Cityn Baarifestareilla...
Yöllisestä elämöinnistä
Toim.huom.
Miehen työ
Kolumni. Nyt voimme tarkastella Sauli Niinistön saavutuksia.

Lue lisää: Matkailu

Borat toi turistit Kazakstaniin
Maan ulkoministerin mukaan viisumit ovat kymmenkertaistuneet leffan...
Ulan Bator tanssii ja soi
City matkailee: yökerhokierroksella... 1
Citizen Käkkis goes West California
Hyppää siivelle City-lehden... 4
Underground-tour 2007: Lahti
Mitä yhteistä on Krisse Salmisella... 2
Milano
Se on hyvinvoiva ja siisti kuin... 4
Mallimaailma
Mallituomari Anne Kukkohovin... 1
Tuhma, tuhmempi, Tokio
Käkkiksen uudet seikkailut... 14
Festarilegendat
Jatkamme historian tunnilla. Kun ope oli nuori, James Brownillekin...
Viro
Viro on yhä suomalaiselle idän... 1
Madventures-makutestamentti
Pikaruokariippuvuutta, hyljekeittoa... 1