BlogCity
Olutta elokuvateattereihin!
Kimmo Laakso

Poika ja 1,7 miljoonaa euroa?

Toim. huom.

Kun 22-vuotias ylioppilas kertoo ansainneensa 1,7 miljoonaa euroa vuodessa pokeria pelaamalla ja puhuu 100 000 auton olevan vain kolme erää pokeria, mitä ajattelet? Poika on taitava? Röyhkeä? Onnekas? Julkea?  

Vai kaikkea edellä mainittua?

Jos närkästyit, asiassa ei ole mitään uutta. Vuosikymmeniä sitten tietokoneellaan rahaa ansanneita nuoria aikuisia katsottiin pitkin nenänvartta. Harrasteena alkanut, muutenkin kuin henkisesti rikastuttava työ, ei voinut olla työtä, ainakaan silloin jos kaikki eivät voineet ymmärtää mitä todella tehtiin.

Jos yhdellä erällä korttia tienaa 30 000 euroa, on siinä kieltämättä hyvä tuntiansio, mutta on niitä muitakin aloja, jossa ansiotaso ei vastaa monen mielestä todellisia ansioita. Vaikka formulat. Tai yhden hitin ihmeet.

Pokerimiljonääri lisää tuloeroja, antaa väärän kuvan nuorille aikuisille ansaitsemisesta eikä ole Haitissa auttamassa sairaita ja köyhiä.

Kaiken tämän tietäen sitä on silti jotenkin hyvillään, että Sami Kelopuro Vantaalta ansaitsee korttia pelaamalla niin hyvin. Siksikin, että jotenkin tuntuu ettei hän tosiasiassa välitä rahasta, pelistä vain.


Tilaa Cityn uutiskirje

Ole ajantasaistettu. Tiedät aina, mistä seuraava City-lehti kirjoittaa ja kaupunki pian puhuu. Mukana myös City.fi-newsit! Uutiskirje ilmestyy pääsääntöisesti kerran kahdessa viikossa. Stay tuned.

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen sinisellä kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Nuoren Suomen arvot
Mitä me 15–34-vuotiaat ajattelemme...
Kommentoi (3)
Me ei olla sankareita kaikki
Toim.huom.
Kommentoi
Ravintolauutiset: Turku
Kommentoi
(Oman) Taivaan isä
Peter Jacksonin uusin on Oma...
Kommentoi (1)
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu?
Kommentoi
Juristin barbileikki
Miksi me välitämme siitä, mitä...
Kommentoi (10) Katso video
Ravintolauutiset: Helsinki
Kommentoi
Muodin laki 2010
Cityn suuri epistola tyylistä &...
Kommentoi (2)
Mielikeho
18-vuotiaalla oli kova rintakipu...
Kommentoi
Dildo sairastaa
Sisäpiiri.
Kommentoi (3)

Lue lisää: Toim.Huom.

Nightmare
Toim.huom.
Kommentoi (45)
Saammeko esitellä: Kankkunen
Toim.huom.
Kommentoi
Pennut & pesukone
Toim.huom.
Kommentoi (5)
Hauskaa juhlaa!
Toim.huom.
Kommentoi
Basisti on tyhmin
Toim.huom.
Kommentoi
Toim. huom.
Ota se vakavasti
Kommentoi (2)
Huonoa designia
Toim.Huom.
Kommentoi (7)
Se olisit voinut olla sinä
Toim.huom.
Kommentoi
Rasvainen rahavyö
Toim.huom.
Kommentoi (17)
Toim. huom.
Klubikermaa
Kommentoi