Blogi

Näytetään kirjoitukset huhtikuulta 2009.

Menkkamoka  8

vitun vuokkosten tamppoonit.

Käytän aina ob merkkisiä ponttooneita (tamppooneita), ja nyt kaupassa ei ollut niitä ja jouduin ostamaan jotain hemmetin vuokkosia. Noh.. eikös sitten käynyt onnellisesti kahvilassa istuessani että se vitun ponttooni petti...

Tunsin kyllä että nyt ei ole kaikki on, ja kun nousin niin istuimeni oli ihan punainen. Luoja minu ahävetti. Istuin takaisin ja koitin odotella että leffateatterin ihmiset menevät saleihinsa ja minä pääsen vessaan.

Onnekseni laitoin sittenkin mustan mekon päälleni lähtiessäni enkä tuota vaaleaa, olisi voinut hieman harmittaa.

Vittu saatana, vuokkoset meni boikottiin nyt!


Onnistumisia  3

Pääsin taas käyttämään hyvää mielikuvitustani.

Tuossa taannoin kun illanvieton jälkeisenä aamuna laukussa oli oli upeat uudet korkokengät (selvitin kyllä mistä ne oli peräisin eikä siis edelleenkään tapana varastella) minua alkoi harmittamaan kun ne eivät mahtuneet jalkaani. Upeat nahkaiset avokkaat piikkikorolla ja metallisoljella. Hetken niitä tukailtuani huomasin toisen kengän olevan kokoa 37 ja toinen niistä kokoa 38. Tämä koko 38 on kyllä sopiva, mutta alkoi harmittaa että upeat kengät menee aivan hukkaan kun toinen niistä on eri kokoa:D

Noh, jotta pääsen tästä pihalla aurinkoon niin selitän lyhyesti. Olen hurjassa nuoruudessani pelannut jalkapalloa, olin vielä hyväkin siinä (kunnes lopetin kun viikonloppuisin oli paljon muuta tekemistä kun rääkätä itseään peleissä). Uudet nappiksethan käytettiin neitsytkävelyllä suihkussa, jotta nahka muotoutuu jalkaan ja nappikset istuvat ja ovat tukevat. Niinpä keksin mennä nahkaavokas jalassa suihkun alle, jotta se muotoutuu sopivaksi. Ja uskokaa tai älkää niin se mahtuu jalkaani nyt, on oikein sopiva. Eikä kengät edes näytä erikokoisilta.

ah.. Olen niiiiin tyytyväinen itseeni. Nyt ei tarvitse joka aamu herätä ja ihastella kenkiä joita ei voi käyttää, sillä nyt molemmat kengät ovat sopivat ja voin mennä edustamaan itseäni pikkusiskon jalkapallopeliin (kyllä, hän antautuu urheilulle enemmän). Mutta hienoa että hänellä oli peli juuri tänään, ei minulle muuten olisi ikinä tullut mieleenkään käyttää hyväkseni nappistietouttani :D


SANATON  3

Nyt taas naurukuoleman partaalla, en onnekseni itseni takia.
Välillä tuntuu, että minun ystäväpiirissä (ja ennenkaikkea minussa)
on jotenkin jotain vikaa. Meille aina sattuu ja tapahtuu, ja mikä
parasta meillä on aina jokin moka jaettavana.

Nyt olen siis sanaton ja pian nauruun kuollut ystäväni takia.

Hän oli siinä mokaillut muutenkin vähän ja iltasella ystävä hyvä
oli sitten päättänyt ottaa "muutaman" jottei täysin saa hermoromahdusta:D
Aamulla hän oli sitten herännyt "rapinaan". Yöllä oli ollut kovin kuuma
ja hän oli heittänyt kaikki vaatteet pois, sillä onhan huomattavasti
miellyttävämpi nukkua alasti jos ei osaa laittaa pattereita pois päältä
ja todella on kuuma. Niin.. Oli sitten hehkeänä kävellyt olohuoneeseen
ilman vaatteita katsomaan mitä rapinaa kuuluu.

Ei hän tietenkään ollut siivonnut jaa rintsikoita ja pikkuhousuja oli
siellä sun täällä, mm vessan lavuaarin reunalla yms.

Eikä hän tietenkään ollut muistanut, että putkimiehiä oli tulossa käymään.
Ystävärakas oli sitten kävellyt makuuhuoneesta olkkariin ilkosen alasti krapuloissaan ja vastassa oli ollut 2 putkimiestä :DDD Ystäväni oli hetken ollut hiljaa ja peruuttanut takaisin makuuhuoneeseen todeten
"Odottakaa hetki, menen takaisin nukkumaan"

*menehtyy*

Putkimiehet olivat revenneet nauruun ja ystävän herätessä hän oli huomannut kuinka putkimiehet olivat varovasti siirrelleen sivuun hänen alusvaatteitaan.

ehhhehehhehehe....

Ja minä muka mokailen? Olen niiiiiin kunnollinen!


FRITSU  9

Niijjoo. Meinasin vallan unohtaa. Voi minua, voi minua. Minua NIIIIN hävettää, joku apina meni sitten pureskelemaan kaulaani varmaan nyrkin kokoisen fritsun! On se nyt jumalauta saatana. Kuka tekee toiselle ihmiselle fritsun? Jumalauta saatana. En kehtaa tehdä mitää! Ja mun kauluksella varustetut paidan loppuu kohta. Voi kun hävettää.

Mitä tästä opimme? Älä ole niin kiihottunut ettet tajua mitä selkäsi takana tapahtuu!!! Eli ei orgasmeja, ei fritsuja. Voiluojasaatana.


Niin ja viikonlopustani.  4

Tässä kohtaa olisi varmastikevennys kohdallaan? Eikö? :DD

Jätän teidät taas hämärn peittoon ja kerron siitä lyhyesti ja ytimekkäästi.

Aamulla herään, oikein kivan näköinen mies. Menen kahville ja tervehdin miehen pian 15-vuotta täyttävää tytärtä, ja se oli se nuorempi niistä hänen tyttäristään :DDD


Sitoutumiskammoinen ihastuu sitoutumiskammoiseen  1

Niin. Mitä siitä tulee, pahempi sitoutumiskammo! Minun kammoni on ollut hyvin paha jo hetken aikaa. Ja nyt sitten menin ihastumaan ihmiseen, joka teki aloitteen ja tahtoi seurustella kanssani vakavasti. Minä silloin pistin jarrua .. noh.. Nyt en enää laittaisi, mutta paljastui hänellä olevan sitoutumiskammo.

Pakko myöntää. Tokihan tuo surettaa ja suututtaa, mutta ainahan ei voi saada mitä tahtoo? Olenkin saanut niiiin loistavaa lohtuseksiä. Pitkään aikaan ollut noin raukea ja poikki ja hikinen seksin jälkeen. Ja sain lohtuseksiä kahdesti!... Hyvä on. Lohtuseksiä mitä lohtuseksiä, ei se silti tee olostani yhtään parempaa.

Tai niin. Olenko loppuviimein edes surullinen? Vai johtuuko se vain siitä että minun kilpailuviettini herää? Että silloin kun saisin sen mitä haluan, en osaa sitä niin arvostaa mutta sitten kun en saa sitä mitä haluan niin suutun. Enkä ole edes hemmoteltu, jos olisin se selittäisi käytökseni. Voisinko selitellä olotilaani jotenkin muuten vielä? :DD

Hän on jopa huono sängyssä! Hyvä on, hän on silti uskomaton ja haluan hänet. Mutta menin sanomaan hänelle, ettei tarvitse soitella enää ikinä:DD Yeah, mokasin taas. Hmm.

Minulle on tällä htekellä ainakin 3 varteenotettavaa seurustelukumppania tarjolla, ja etsin heistä vain vikoja koko ajan. Toinen ei sytytä, mutta on muuten uskomaton. Toinen sytyttää, mutta puhuu liikaa ja yksi niistä on vain yksinkertaisesti ei kiitos.

Paha paikka... Ettekä tiedä kuinka joudun tekemään töitä itseni kanssa jotten soita tälle sitoutumiskammoiselle idiootille (tuo tuli silkasta katkeruudesta ja kiukusta *nauraa*) niih, joudun tekemään paljon töitä. Uskoisin siinä onnistuvani.