Blogi

-

Esko Valtaoja kirjoittaa uusimmassa kirjassaan seuraavasti:

"Pelkällä ärsyttämisellä ei vauva tietenkään pitkälle pötkisi. Sen täytyy myös osata palkita aikuiset, saada sitä hoitavat ihmiset koukkuun. Naaman ilmeet ja onnelliset äännähtelyt antavat välitöntä palautetta. Kukapa aikuinen (minä lapseton mukaan luettuna) ei menisi ihan höperöksi kun pikkulapsi avaa hampaattoman suunsa nauruun ja jokeltelee juuri niin auvoisan oloisena kuin itsekin toivoisi edes joskus olevansa? Itse asiassa vauva matkii näkemiään kasvoja, ja aiheuttaa siten positiivista takaisinkytkentää: hymyile sinä, niin minä hymyilen vieläkin enemmän. Ja siinä sitten ratketaan yhteiseen nauruun, aikuisen aivot pumppaavat mielen täyteen huumeen kaltaisia onnellisuuskemikaaleja, ja lapsi on hankkinut itselleen yhden suojelijan lisää."

Tiedän, omituista tekstiä kosmeto... kosmologilta.

Yhtä kaikki, tuntuvat olevan pirullisen juonikkaita otuksia nuo vauvat, ja juurikin tänään sain omakohtaisesti tuta niiden vaarallisuuden!

Olin tavallistakin ankeamman työpäivän jälkeen hississä (joka on muuten itsensä belsebuubin suunnittelema kapistus, mutta siitä täytyy avautua enemmän toisella kertaa...) matkalla alakerran markettiin, kun välikerroksen lääkäriasemalta tuli kyytiin nainen lastenvaunuineen. Arviolta vuoden ikäinen taapero oli ollut rokotettavana, ja silmänsä olivat vieläkin punaiset ja turvonneet itkemisen jäljiltä.

Ilmeisen helpottuneena koettelemuksen ollessa ohi, tyttölapsi täysin yllättäen väläytti minulle aurinkoisen hymyn... suoraan naamaan! Lapsi oli niin ällöttävän sievä, että lumousta oli vaikea vastustaa. Naamani vääntyi pakostakin virneeseen, ja taisin hissistä päästyäni vahingossa jopa hymyillä parille viattomalle ohikulkijalle.

Kesti aikansa kunnes sain kaikki nuo euforiaa aiheuttavat kemikaalit pois hämärtämästä ajatuselimeni toimintaa, ja onnistuin palaamaan maan pinnalle tähän vähemmän hilpeään, mutta sitäkin räntäisempään todellisuuteen.

Pelottava kokemus kaiken kaikkiaan. Mihin kauheuksiin tämä tapaus voikaan vielä johtaa porttiteorian mukaan?! Seuraavalla kerralla aion kyllä toimia ennaltaehkäisevästi...

Irvistän julmasti ja karjaisen "KÄKKKÄRRÄÄÄÄ!!!"

-

Lapsen maailma on täynnä aikuisten esittämiä valheita ja harhakuvia. Sieltä löytyy joulupukki, tonttuja, pääsiäispupu, M.A. Numminen ja monia muita mystisiä olentoja, jotka ennemmin tai myöhemmin osoittautuvat jonkinlaisiksi aikuisten juoniksi. Juoniksi, joiden tarkoitus on yksinkertaisesti hallita lapsia..

Yksi pahimmista lapsille tuputetuista myyteistä on "kivuton hammaslääkäri". Kuinka moni muistaa lukeneensa lastenkirjoja tai sarjakuvia, jossa päähenkilö pelkää kuollakseen hammaslääkäriä ja karttaa sinne menemistä, mutta kun hän viimein joutuu epäilyttävän ystävällisen tohtorisedän hoiviin, niin koko operaatio meneekin ohi täysin huomaamatta?

Hevoisen paskaa!

Itselläni tuo illuusio karisi heti peruskoulussa, jossa verenhimoinen poratäti ei edes kertonut minulle puudutusmahdollisuudesta. Tiuskaisu "Älä nyt jännitä sitä suuta tai poraan lisää" piinaa vieläkin uniani silloin tällöin.

En rehellisesti sanottuna pysty kuvittelemaan kovempaa ja epämiellyttävämpää kipua kuin se jonka "Timantti-ykkönen" voi aiheuttaa. Puudutus periaatteessa auttaa, mutta jostain syystä sitä ei aina haluta antaa..

"Ei kun tämä on ihan pieni reikä vain, menee yhdessä hujauksessa... NJUIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII!!!!!"

Totta helvetissä hampaissani on reikiä kun itse niitä sinne poraatte!

Noh, tänään se on taas edessä.. Viisaudenhammas yrittää ahkerasti puskea ikenen läpi sillä seurauksella, että koko vasen puoli suusta on enemmän tai vähemmän tulehtunut.

En sinänsä pelkää kuolemaa, mutta jos se tapahtuu tuskasta kirkuen, omaan vereen tukehtuen, niin pyrin välttämään sitä viimeiseen asti.

Luulisi että jossain menee raja huonekasvinkin urheudella, mutta niin vain kävi, että palmuni selvisi kokonaiset seitsemän vuotta kaltoin kohtelua. Mistä minä olisin voinut tietää, että niitä pitää myös ruokkia?!

Jossain vaiheessa kyllä kävi mielessä, että keltainen on jukkapalmulle aavistuksen verran outo väri.. Hyvä ettei itku päässyt muuttoapuna olleelta äiteeltä kun kärsivä rehu katsoi häntä anelevasti silmiin ja toivoi kuolemaa.

Nyt on kuitenkin Substraalia ostettu kaupasta, ja kasvi taas vihertää! Silloin tällöin jopa pikkuisen laulaa luikautan sille siinä toivossa, että se jonain päivänä antaisi minulle anteeksi..

Pitkään sitä sai odottaa, ja nyt kun se vihdoin tuli, niin se on parempaa kuin osasin kuvitellakaan. Ravintolat ovat savuttomia... ihan OIKEASTI savuttomia!

Tässä viereisellä tuolilla on mytyssä eilisen polttari-illan vaatteet, ja ne tuoksuvat raikkaalle kuin wunderbaumi kevättuulessa. Se on vain pieni muistutus siitä miten suuri tuo ero vanhaan oikeasti on.

Yksi ainoa pieni negatiivinen vaikutus tupakkalailla on minuun... nimittäin pahoin pelkään jo entisestään "reteän" baarijuopotteluni lisääntyvän. :\ Siihen ei kai auta kuin nainen.

Kolmen kympin lähestyessä viimeisetkin vanhenemisen merkit alkaa olla saavutettu. Kaikenlaisten kolotusten, pelkotilojen, ohimoiden pakenemisen ja muun hyvän lisäksi minusta on tullut nyt rappukirjoittelija!

Tällaisen viestin jätin siis rappuni ilmoitustaululle:

*******************************
Hei,

Asunnossani oli viime sunnuntaina näyttö, jota varten kiinteistövälittäjä oli laittanut asiaankuuluvat laput rappukäytävään. Jälkeenpäin sain kuulla, että jossain vaiheessa nuo laput oli revitty alas ja heitelty puskiin, mikä luonnollisesti hankaloittaa mahdollisten ostajaehdokkaiden löytämistä perille.

Välittäjä epäili asiasta pikkupoikia tai humalaisia, ja saattoi olla siinä oikeassakin... Kuitenkin siltä varalta, että joku rapun asukkaista vain kovasti haluaa saada minut jäämään, pyytäisin asianomaista tulemaan juttelemaan kanssani asiasta.

Muuten ei tulisi edes mieleeni epäillä mitään tällaista, mutta olen ennenkin havainnut ilmoitustaululla olevien lappujen jotenkin mystisesti päätyvän ROSKAKSI lattialle kun joku on katsonut niiden olevan väärässä paikassa.

Aurinkoisin terveisin,
XXXXXX XXXXX

asunto B50
puh: #########
*******************************

Mitäköhän seuraavaksi.... kammiovärinää?

Eläimiä, kekseliäitä apinoita, olioita vailla suurempaa merkitystä kuin elää ja jatkaa sukua... Sitä ihmiset on. Jos tämä pääseekin välillä unohtumaan, niin muistamiseen riittää yksi risteilylaivallinen täynnä känniä, kiimaa ja petosta.

Joukko vähäkarvaisia kädellisiä on päässyt vuorokaudeksi eroon perheistään, ja tämä aika käytetään tarkoin hyödyksi.. Yön tunteina - naimisen lomassa sillä on vain vähän merkitystä jos sänkykumppani pitää rap-musiikista ja käyttää puhuessaan täytesanaa "vittu".

"Jehovat" ovat ottaneet raskaat aseet käyttöönsä umpipakanallista sieluani vastaan... vai sen puolesta?

Olen saanut olla melko rauhassa siitä lähtien kun he eräänä sunnuntaiaamuna onnistuivat herättämään minut elämää suurempaan krapulaan.. Vihaisesti mulkoileva, puolialaston, viinalta haiseva turjake olisi varmaan vaatinut jonkinlaisen manaajan paikalle, joten he kuin kohtaloani ivaten ojensivat minulle nopeasti "Herätkää!"-lehden ja perääntyivät sovinnolla.

No eipä aikaakaan kun ovikelloni jälleen soi. Normaalisti en avaa ovea tuntemattomille, sillä joka ikinen kerta kun niin teen, toivon jälkeenpäin tehneeni toisin. Tällä kertaa olin juuri kuitenkin jostain syystä rymistelemässä eteisessä melko äänekkäästi, enkä siis tohtinut teeskennellä poissaolevaa.

Ehkä olin aliarvioinut edellisen kohtaamisemme vakavuuden, sillä manaajan sijaan he olivatkin lähettäneet ovelleni enkelin! Hölmistyneenä tuijotin kuvan kaunista nuorta naishahmoa, joka alkoi kertoa minulle tulevan maanpäällisen paratiisin ihanuuksista.. Enkelin parina ollut ihmisnainen tyytyi vain nyökyttelemään innokkaasti parhaissa kohdissa, enkä muista kuinka kauan tätä jatkui kunnes enkeli kysyi minulta: "Oletko sinä sitä mieltä että raamatusta voi löytyä ihmisille arvokkaita elämänohjeita?"

"En."