EläMäni

Elämme suoristusta, vaikka meidän pitäisi elää elämäämme.
Elän suoritustani, kun minun pitäisi elää elämääni.
Suoritusta, johon sanotaa että lopussa seisoo kiitos.
Onko loppu alkuni vai alku loppuni? Suoritunko elmästäni niinkuin olisin sen halunnut elää.
En elä iloani, mutta en elä suruani? Suoritan elämääni.
Sanonta: Oman onnensa seppä, tuntuu vai syövän sisimpääni.
Pakotan itseni elmänään suoritusta koska en saa kiinni elämästäni, mutta milloin tiedän eläväni elmääni enkä suoritustani? Onko se silloin kun viimein löydäni ilon elmääni, vai onko se silloin kun kohtaan lopun alun tai alun lopun. Lullen loppuni tarkoittavan lopullista valistumistani, kun luonto sanoo että sen kantokyky ei enää kanna minua, vaan minä kannan luontoani!
Elän iloni tähden, elän suruni tähden. Milloin löydän ne? Vielä enemmän ihmettelen milloin hukkasin ne? Ja onko ne löydettävissä!
Tuoko joku ilon elämääni, vai elämä iloni. Milloin tunnistan iloni, kun herään ja tiedän etten enää elä suoritustani vaan elän elämääni?!