Päätimme poiketa "kahvikamun "kanssa kansanpuistoon ja siellä sitten käpyttelimme rannalla sopivassa pikku tuulessa. Eipä ollut merkkiäkään enää Ruisrockin menosta ja aika hiljaista oli noin yleisesti.
Ikäväksemme kahvila oli jo kiinni ja kun nyt ei ollut laivojakaan tulossa mitä olisi voinut hetken katsella niin päätimme jatkaa matkaa ruissalon päähän.
No siellä sitten olikin ihan oma maailmansa. Telttoja ja asuntoautoja vaikka kuinka ja sattumoisin tuli mun yks taas sellainen sattuu ja tapahtuu tilanne mieleen :O)
Tämä sattui mieheni kanssa silloin kun olimme vielä me kaksi vain . Eli muutama vuosi sitten. Ups no sanotaan noin 20 v sitten paremminkin.
Tarinaan elävästä elämästä nyt sit.
Mieheni otti vanhemmiltaan asuntoauton lainaksi ja päätimme lähteä johonkin reissuun ja en nyt kyllä muista tarkalleen minne oltiin menossa silloin mut ei sen väliä oo. Kello oli aika paljon jo kun valmistauduttiin lähtöön ja mä kun omistin silloin pari degua siis sellasii rotan näkösii ihanuuksii niin vaadin että ne otetaan mukaan.
Mieheni ei pitänyt niistä sillai mut mulle ne oli rakkaita ja en tohtinut niit jättää kotiin. Ei muutakuin vesiastia tyhjäksi ettei se kiepu edestakaisin siellä meidän huristellessa menemään.
Me oltiin ajettu varmaan tunnin verran niin mä sanoin mun miehelle että rotilla on varmaan jano että nyt on pakko pysähtyy johonkin että saan vettä niille. Mies sanoi että ei ne mitään vettä tarvi mut mä oon sinnikäs ja joskus on parempi antaa periksi , uskokaa vaan..
Oli jo pimeää ja ajettiin ja ajettiin ihan simona mutta ei löytynyt sit yhtäkään paikkaa mistä olisi vettä saanut. En tiedä miten sitten kävikin niin että ajettiin takasin Turkua kohti kun MÄ sanoin että mun mielestä näin jossain tullessamme jonkin paikan mistä vettä saisi. Matkalla ei sit yksikään paikka ollut auki ja loppujen lopuksi me oltiin tutussa paikassa jo. Maskussahan me ja siellä sattui olemaan yksi paikka mihin pysähdyttiin "vedelle".
Mun mies kihisi raivosta että saatanan rotat että niitten takia me ollaan täällä nyt. Kuitenkin oli helpotus että vaikka se tuska näkyi sen silmistä mitä tää turhaan ajelu oli ollut niin se kuitenkin hiukan hymyili mulle.
Mä ehdotin että no ajetaan tohon Maskun santakuopille yöksi kun ei enää jaksa lähteä uudestaan menee että jatketaan huomenna sit taas.
Ja näin me tehtiin , mun mieliksi. Me yövyttiin Maskun rivieralla ja mieheni sanoin mulle että M.. se on sellainen juttu että sun kanssa mä en lähde enää asuntoauton kanssa mihinkään ja noi rotat sä voisit oikeesti jo myydä hevonkuuseen.
Mä sanoin vain sille että muistatko sen mainoksen "karavaan lehtilään" ja ehdotin että mitäs jos otettaisiin tästä sellainen joka kesäinen se meidän mukava perhereissu ...
Totuus on se että se oli eka ja viimeinen reissu minkä tehtiin asuntoautolla. Aika kumma sanoisin..
Mutta nämä on niitä mieleenjääviä muistoja joita ei kait koskaan unohda.
Kiitos kuitenkin miehelleni että jaksoi rakastaa mua tämänkin jälkeen mut se nyt onneksi ottaa mun pölhöilyt ja tekoset sillai hyvällä ja jopa se itsekkin vieläkin muistelee jotain meidän juttuja hymy huulilla ja varmaan aattelee et voi noita aikoja ja ainakin oli hauskaa kaikesta huolimatta.
Mitä mun deguihin tulee niin ne mä myin eläinkauppaan kyllä aikanaan kun aattelin että on sen aika tai ehkä hiukan miestänikin aattelin.
Se oli miehelleni helpotus vain hetken , ette varmaan arvaa miksi. No mulla iski hirvee ikävä niitä ja ostin sit parin päivän päästä ne takasin ja heh , kalliimmalla hinnalla mitä niistä sain !
Et tämmöinen mä oon ollut.
*En tyhmä oo kuitenkaan vaan sillai hassu omalla tavallani.
Hyppäsin mun pääjutusta nyt ihan muuhun mut ilta siis meni siinä rantaa pisin kävellen ja käytiin kahvilla ja sit kotiin ..sen pituinen se stoori.