Blogi

Nykyään kovin vähän kuulee niitä romanttisia eleitä siitä mitä on joku kumppanilleen tehnyt. Tuntuu että pariskunnat pyörittää sitä samaa oravanpyörää päivästä toiseen ja unohtuu sen pikku huomioiminen arjessa.
Olemmeko kaavautuneet perheen normaaliin arkeen ja omiin kumppaneihimme niin että ne sit vaan ajan myötä jää kaikki extra. Pitemmässä juoksussa kuulostaa aika mälsältä ja tylsältä ja jopa surulliselta.

Aatelkaa mielessänne sitä elämänkirjaa mikä teillä on käsissänne kiikustuolissa kun ikä jo painaa. Onko siinä pelkät kannet tai muutama sivu jotka kertoo siitä miten sait aikaan pari lasta ja oli sulla joku vaimokin mut et niin muista mitä kaikkea te ootte tehneet kun sulla oli työ etusijalla ja olit paljon poissa kotoa. Lapset saanut koulut käytyä mut et sä sillai paremmin tie siitä ajasta kun et niissä juhlissa ym..koskaan käynyt. Sulle riitti tieto että todistuksessa luki pääsee luokalta.
Niin ja muistan mä sen kun lapsi pääsi ripiltä.

Vai olisiko hienompaa kertoa lapsenlapsille tarinaa jostain hauskoista tapahtumista jotka on jättänyt sinne mielensopukoihin lähtemättömän vaikutuksen. Olisiko mukava kuulla kuinka omat lapset muistelee teidän yhteisiä tekosia ja siitä kuinka vanhemmilla oli aina se syli johon turvautua kun hellyyttä kaipasi. Olette olleet läsnä siinä arjen kiireessäkin sen minkä kykenitte , eihän kukaan voisi enempää pyytääkkään..

Kiikustuolissa myös voisitte sen oman siipan kanssa kenties käsikkäin aatella miten on elämä ollut aika matka ja voisitte sanoa että se mitä yhdessä ootte saaneet aikaseksi on ollut jotain joka säilyy sydämissä elämän loppuun asti. Voisitte katsoa kumppania silmiin ja vuosienkin jälkeen sanoa rakastan sinua ja ihanaa kun olet olemassa.

Tää juttu lähti tuosta kukkasesta jonka sain mut niinkuin huomaatte se herätti ajatuksia.
En sanoa että elää huonoa elämää jos työ tai vastaava vie suurimmaksi osaksi aikaa. Kyse ei loppupeleissä ole määrästä vaan laadusta.
Pieni se niin pieni ele ja hetki voi olla tärkeä monelle ihmiselle. Se muisto ja tunne joka säilyy vuosienkin jälkeen.

Ei kannatta surra sitä mitä on jäänyt tekemättä kuitenkaan. Asioilla on aina kääntöpuolensa. Kaikki varmasti tekee sen mihin on kykenevä ja oman elämäntilanteensa mukaan. Jokainen on se paras äiti/isä/ kumppani/ kuitenkin ja olkaamme iloisia siitä mitä olemme saavuttaneet..

Meillä jokaisella on oma kirja ja kahta samanlaista ei tuu..
Tämäkin hetki mitä täällä ollaan cityilemässä on osa tarinaa. Kenties jossain kohtaa muistuu kuinka täällä ollaan notkuttu ja jotain höppäpömppäjuttua ihmisten kanssa kirjoiteltu. Se mikä on varmaa ,kun tämä aika tulee mieleen niin joko puristelet päätä et huh tai sit se tuo hymyn huulille ja aattelet et kaikkea sitä on tullut tehtyä.

Älä katso taaksesi ja sure mennyttä , sillä se ei palaa. Älä murehdi huomisesta , sillä sen aika ei ole vielä. Tee juuri tästä hetkestä elämisen ja muistamisen arvoinen..

Olla lähekkäin,
olla sisäkkäin
on olla hetki
kukka jolla
ei ole nimeä

- Tommy TabermanN

Olipa kerran kilpailu sammakoille. Maali oli korkealla tornin huipulla.
Ihmiset kokoontuivat uteliaisuuttaan katsomaan ja kilpailu alkoi.
Kukaan ei uskonut, että sammakot pystyisivät kiipeämään tornin huipulle.

Muutama sammakko antoi heti periksi. Ihmiset toivat julki ajatuksensa ja huusivat: "Lopettakaa, ette te koskaan pysty siihen. Satutatte vain itsenne."
Lopulta kaikki muut sammakot antoivat periksi ja myönsivät tehtävän mahdottomaksi, mutta yksi pieni sammakko jatkoi kiipeämistään.

Lopulta, kovan kamppailun jälkeen, se saavutti päämääränsä!
Muut olivat uteliaita. Yksi kysyi voittajalta, kuinka hän onnistui saavuttamaan tavoitteensa ja huomasi, että sammakkohan oli kuuro.

Älä sinäkään kuuntele niitä, jotka näkevät kaiken negatiivisesti. Mieti, mikä valta kuulemallasi ja lukemallasi on! Ajattele aina positiivisesti ja pysy kuurona jos joku sanoo, ettei sinun tulisi ponnistella kohti unelmiasi!

Kovasti oon miettinyt mitä kaikkea pitää hommata pojalle tässä vielä kun lähtee opiskelee toiselle paikkakunnalle. Kaitpa tuo tietokonetta kaipaa siinä missä itsekkin että miettisin että hommaanko itse uuden vai mitä tehdä. En tie uskaltaako mitään käytettyjä ostaa kuitenkaan ja toiseksi mä en oo mikään tekniikan ihmelapsi niin kaipaisin hiukan valistusta mikä on hyvä merkki ja mitä eroa nyt sit on kannettavalla ja pöytäkoneella. Itse oon miettinyt josko ostaisin kannettavan mut nyt on ollut raha yksi peruste miksi vältellyt ostamista toistaiseksi. Mulla on yleensä se periaate että en osta kuin yhden tarvittavan kerrallaan ja sit kun se maksettu niin taas voi joku toisen tarvittavan kapistuksen hommata. Vältän ainakin ettei tuu ylilyöntejä ja inhoon muutenkin velkoja moneen suuntaan. Tiedän oman kukkaroni ja sen mukaan elän myös. No ehkä mun pitää jutella jonkun "miehen" kanssa tästä koneasiasta ,taitaa olla parempi. Mulle voi myydä hyvällä puhumisella vaikka mitä paskaa muuten. :O)
Mikro saakin mennä vaihtoon ja poika saa tuon vanhan täältä. Se nyt on kait nuorelle pojalle se helpoin ruoan lämmittäjä kuitenkin. Hienoa kuitenkin on että mun poitsu osaa jotain ruokaa sentään tehdäkkin ettei aina tarvi pikaruokaa kuitenkaan syödä. Eli sit pitää mukaan saada keittiötarvikkeita.
Täältä ei lähde kun sänky ,telkkari ja omat henk.koht.kamat niin ja tietty joitain juttuja millä pääsee alkuun. Omaa tv-tasoa ja joitan hyllyjä ei ees huoli mukaan. No ehkä hyvä niin kun onhan noissa taas oma purkamisensa ja viemisensä. Jää tytöille sit ne kamat että mikäs siinä.
Kait sitä vain toivoo että voi auttaa hyvälle alulle se asuminen ettei tarvi tyhjään kämppään mennä kuitenkaan.
Itse kun joskus muutin kotoa pois 17 v niin menin suoraan kalustettuun asuntoon. Ostin suht kaikki tavarat mitä siellä oli mulle oli pääasia että jotain kamaa oli. Taisin maksaa jostain ylihintaakin mut enhän mä sitä silloin aatellut.
Mä olen kyllä sitä mieltä ettei mitään ihmeellisyyksiä tarvi ostaa näin ensialkuun , ne perusjutut riittää ja kamaa tuppaa tulee ihan itsestääkin siinä ajan kanssa. Onneksi poika ei oo sellainen luonne että kuvittelee rahan kasvavan puussa ja malttaa odottaa aina haluamaansa. Tässä nyt kun ei parane liian isoa palaa haukata kakkua kerralla kuitenkaan. Mulla kans on monta suuta mitä aatella ja yli varoen en elä. Hyvillä mielin olen nyt jo siitä miten se on asiansa hoitanut. Nyt kesäduunissa , hoitanut verokorttinsa, kelajuttunsa ihan itse soittamalla ja kyselemällä. Hienoa että osaa ja haluu itse hoitaa asioita ja kun sit tarvii jelpinkii niin pyytää. Siitä tulee hieno mies vielä , mä tiedän sen. Muutenkin on järki kaveri ja eipä oo mitään tyhmyyksiä tullut tehtyy koskaan mistä olisi saanut harmaita hiuksia. Ehkä niitäkin tulee mut ei ainakaan vielä :D

No nyt lihapullia syömään ja sit voisi pistää jalat oikoseen toviksi. Tyttäret on naapurissa leikkimässä vuoden vanhan pimun kanssa. Kait ne on tykästynyt siihen kun saa välillä tuntevansa muka olevansa iso.

Lapset juoksenteli elämänintoa täynnä pihalla ja yht äkkiä nurkantakaa kuului sydäntäriipivä itku ja heti tiesin äänestä ketä loukkasi.Juoksin paikalle ja mun pikkukulta nousee maasta nenä yltäpäältä veressä. En itse luo paniikkia kauhistelemalla liiaksi vaan otan tytön syliini ja rauhoittelen häntä. Sisälle päästyämme huomaan kuinka tytön nenä on saanut aika pahan kolhun kun koko nokanvarsi on veressä ja otsa naarmuilla kuin myös hampaat on tainnut osua huulen kun suussa verta hiukan kans. Vähän tekee itsellä kipeetä hänen puolestaan mutta tämä on sitä normaalia elämää. Välillä saadaan kolhuja ollaan sit isoja tai pieniä.
Putsataan kolhut ja kerroin samalla omasta pikku tapaturmasta joka kävi pienenä.Mun nokkaan on sattunut myös ja siinä oli iso rupi pitkän aikaa.
Tyttö on suht rauhallinen ja antaa äidin hoivata pipit kuntoon.
Sanoin että nyt on parempi hiukan levätä ja varmasti sun nenästä tulee pian kaunis taas vaikka nyt on aika hurjan näköinen nekku. Asettelen hänet petiin ja lohdutan enkeliäni hetken.
Pian hän kaipaa kaksois siskoaan. Iitu tulee sisälle ja kiipeää loukanneen siskonsa viereen. Sivulta seuraan heidän touhujaan ja oli aika hellyttävää huomata kuinka hienosti toinen lohduttaa toista ja puhuu rauhallisella äänellä kauniita sanoja. Emppu pistää päänsä Iitun kainaloon ja minä menen jatkaa ruoan tekoa joka jäi kesken.
Ei varmaan moni ees osaa ymmärtää kuinka vahva side näillä on toisiinsa. Se on jotain todella ainutlaatuista. Toki sisarukset aina on toisilleen tärkeitä mutta nämä kaksi kun on vatsasta lähtien ollut ns.toisissaan kiinni.

Tulee mieleen omat sisarukset ja se kuinka läheisiä mekin olemme vaikka aikuisia jo ollaan. On se hienoa että on lämpimät välit kaikkiin aina vaan.