Tuli nukuttua yö jotenkin levottomasti. Suurin syy varmasti siinä että nukahdin sohvalle ja toinen tyttö on jossain kohtaa herännyt ja päättänyt tulla sit mun vatsanpäälle jatkamaan omia uniaan. Meillä on suuri sohva ja tilaa olisi ollut vaikka kuinka mennä myös toisaallekkin mut näin teki hän.
En tohdinnut käskeä menemään pois vaan päätin että jos tuntuu että haluaa olla äidin lähellä niin olkoon niin. Vähän sai muutaman kerran korjailla yöllä asentoa mutta ihme kyllä siinä oltiin kun sillit suolassa koko yö..
Itse muistan myös kuinka pienenä oli ihanaa olla äidin lähellä ja vielä parempaa oli se että harvemmin kuuli sitä komentoa että omaan sänkyyn siitä.
Tulee sekin aika kun ei enää saa viereen lapsia vaikka haluisikin joten nautin tästäkin hetkestä.
Aamukahvit juotu taas pihalla peppu märkänä kun ei jaksanut pyyhkiä märkää tuolia.
Tytöt syöneet ja kävimme keskustelua aamulla vielä eilisestä purkkaepisodista.
Toinen tyttö oli saanut päähänsä leikkiä purkalla että se on kaulakoru ja voitte uskoo kuinka se oli takertunut kaulaan kiinni ja sitä oli hiuksissakin.
Saatiin se pois kovalla työllä ja hiukan jäi jälkiä kun ei mikään helppo juttu ollut kuitenkaan.Hiuksia sai leikata mut onneksi oli aika vähän mennyt niihin.
Hän vaan itki että ethän sä äiti oo vihainen ja kerroin että voisin veikata että jokainen joskus kokee lapsena samanlaisia asioita. Niin on mulle myös käynyt.
Pieni ääni sanoi että mä oon tyhmä ja en enää ikinä tee noin.
Ei se tyhmyyttä oo vaan aina ei aattele mitä tekee ,saa sellaisia älyväläyksiä vaan. Ja uskokaa niitä tulee myös aikuisena :O)
Toivotaan että päivästä tulee hieno ja ei nyt mitään ihan himmu "ideoita"tuu taas noille pikku ihmisille ...