Kankeuden kautta (lievään) hurmioon...

Otsikointini ei VALITETTAVASTI viittaa yksityiskohtaiseen tilitykseen siitä millaista kiihkeätä puoliprimitiivistä himokasta lähikontaktitoimintaa askeettisessa bunkkerissa satunnaisesti/säännöllisesti harrastellaan... JOSKIN tämä mesta kenties kelpaisi esiteltäväksi huikeassa reality-ohjelmassa "Maailman ankeimmat rakastelupaikat"... Tai emmä tiädä. Vaikkei ole mahdollisuuksia testata "millainen olen/olet sängyssä", kun ko. huonekalu (käyttökelvollinen sellainen) puuttuu, niin onhan kuitenkin lämmitetty tuulelta ja sateelta suojaava sisätila. Ehkä joidenkin mielestä porttikonki- tai puistomeiningissä on oma viehätyksensä, mutta en lähtisi niille linjoille. Hehehe.
***
Jotain rankasti koukuttavaa ja innoittavaa tossa RASKAASSA polkemisessa on. Karmivan kankeasti se aina käynnistyy, ja tuntuu siltä kuin olisin just kohtsillään tikahtumaisillani. Ei auta keskittyä muuhun kuin siihen miten saan kulkupeli liikahtelemaan eteenpäin nitkutellen ja ronksotellen. Pikkuhiljaa jo kuitenkin pystyn hieman havainnoimaan myös ympäristöäni; taloja, maisemia, luonnon värisävyjä. Ja pian on jo käsillä aika, jolloin saan myöhäisillan paluumatkanikin taittaa vielä valoisaan aikaan. Kevään heräämistä.
***
Joojuu, ennakkopaniikkiinhan sitten kaatui aikomus lääkäriinpääsystä pyhien jälkeen. Kävin edellisenä iltana tk-päivystyksen luukulla perumassa aikani, ja onni oli myötäinen sikäli, että ystävällinen ja avulias päivystys-nurse näpytteli koneelta mulle myös uuden ajan ensi viikolle. Sitten ei enää ole varaa perääntyä, vaan koettelemus on kestettävä.