Yksi on joukoista poissa

  • WilleWau

Tehyn lakkoliike elää omaa rytmiään.

Monenlaista tietoa ja kuvaa joukkoirtisanoutumisen ”kauhuista” alkaa tulvia eetteriin.

Nyt otetaan naisista ja miehistä mittaa. Molemmin puolin työmarkkinoiden neuvotteluosapuolia.

Kuitenkin yksi keskeinen Tehystä taitavasti hyötyä hakenut politiikan henkilö on pysynyt visusti julkisuudelta piilossa. Toisin kuin aina eduskuntavaalien alla.

- - - - -

Häntä kuvattiin mieluusti viime eduskuntavaalienkin alla juuri käynnillä Tehyn teltan edessä. Tavallisen kansan parissa.

Häneltä löytyi ainakin sanallista tukea ja sympatiaa hänen entiseen alaansa liittyvien työntekijöiden työolosuhteiden parantamiseen. Tekojen suhteen useat niistä taisivat jäädä toteutumatta?

- - - - -

Toisaalta on hyvä, että yhteiskunnassamme voi nousta erilaisia portaita ja reisiä pitkin ylöspäin.

Vaan missä vaiheessa nousukiitoa politiikan tekijöiltä omat juuret unohtuvat ja vallanhimo ahmaisee omantunnon kitaansa?

Vaikea kysymys vastata. Joten Sitra voisi rahoittaa tästä aiheesta verovaroin ja hyvällä omalla tunnolla yhden kansallisen tutkimuksen.

- - - - -

Tuula Haataisen ura on kulkenut nousujohteisesti sairaanhoitajasta kansanedustajaksi. Sosiaali – ja terveysministeriksi ja sitten Helsingin apulaiskaupunginjohtajaksi.

Tosin onnella, puoluekannalla ja avioliitollakin saattaa olla osuutensa asiaan.

Tuula Haataisen aviomies Janne Metsämäki löytyy SAK:n mandaatilla todella usealta paikalta. Lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovallan puolelta. Todellinen all - round toimija.

Hattua on pakko kuvainnollisesti nostaa, kuinka yhdessä lapsiperheessä vanhempien toimesta ennätetään noin moneen toimeen. Eikä jääviysongelmista ole tarvinnut näköjään välittää.

- - - - -

Tehyn lakkouhkan myötä mitataan myös ammattiliittojen tulevaisuutta ja uskottavuutta.

Mikäli äärimmäiseen keinoon eli joukkoirtisanoutumisiin mennään, niin mitä sitten tapahtuu?

Hallitus ja Tehyn puheenjohtaja Laitinen-Pesolan puoluepukari Katainen pelaavatkin mahdollisesti kaksin kortein….

Yksi kauhuskenaario on sellainen, että joukkoirtisanoutumisen kautta valtio pyrkii ajamaan julkisen sairaanhoidon kustannuksia kertarytinällä alas.

Jolloin eräänlaisen omatahtoisen joukkoulkoistamisen kautta saadaan jatkossa joustavaa työvoimaa aina tarpeen mukaan työvuoroihin ja pitkällä aikavälillä voidaan osoittaa rahallisia ”säästöjä” yhteiskunnalle.

Tapahtuuko se vuokratyövoiman käytön kautta vai pätkäporkkanaa tarjoamalla sen aika näyttää.

Silloin voidaan sanoa puhtaasti liiketaloudellisin perustein toimivan terveydenhuollon toimintamallin rantautumisesta Suomeen.

Tai sitten.

Kaikki sujuu hyvin ja Tehyn palkkavaatimuksiin suostutaan.

Vaan edelleenkin voi peräänkuuluttaa, mitä konkreettisia aloitteita erittäin merkittävissä poliittisissa asemissa toiminut Tuula Haatainen teki entisten kollegojensa palkkaerojen kiinnikuromiseksi?

- - - - -

Ainakin vakuutuslääketieteen ja vakuutuslääkärijärjestelmän epäkohtien lisäämisessä Tuula Haatainen jatkoi Maija Perhon ja Sinikka Mönkäreen viitoittamalla tiellä. Saaden mukavan palkkioviran, anteeksi, sopivan työtarjouksen, josta ei voinut millään kieltäytyä.

Tosin ensin vakuutusyhtiöiden lobbaamat lakimuutokset niiden ylivertaisen aseman vahvistamiseksi suhteessa potilaaseen oli sitä ennen saatettu voimaan.

Globaalia tasa-arvoa tämäkin? Työväen puolue kusettamassa pysyvästi sairastuneita työläisiä isolla pääomalla toimivien vakuutusyhtiöiden hyväksi.

- - - - -

Kaikille Tehyläisille tsemppiä ja toivotaan, että johtajanne ovat Teidän suuntaan rehellisiä eivätkä tee neuvottelupöydässä eikä lakkokassojen suhteen minkäänlaisia ohareita.

Pahin kauhuskenaariohan on se, että ammattiliittojen maine saadaan jollain työnantajan vippaskonstivarastossa olevalla keinolla mustamaalattua, jolloin kokoomuksen politiikkaan hyvin sopiva ammattiliittojen arvovallan romahduttaminen on nyky-hallitukselle nannaa.

- - - - -

Toivottavasti edes vasemmistoliitto on nyt ärhäkkäänä hereillä ja pitää huolta työtätekevien asemasta jatkossakin. SDP:tä unohtamatta. Sielläkin kun on puolueen sisällä monia suuntauksia.

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 11:13

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus