Blogi

Lauantaivuoro  1

Hohhoijaa, olis ollut kyllä niin "nuku pitkään, syö hyvä aamiainen, lue uutiset netistä ja lähde lenkille"-lauantai, mutta kun on lauantaishifti töissä, niin ei.. "herää aikaisin, torkuta myöhälle, paniikkisuihku, pika-aamiainen, nuku aamusporassa"-lauantai tulikin tästä.

Noh, kaunis ilma, vain 5h töitä, josta sitten lopulta palkitaan palkallisella vapaapäivällä ensi perjantaina. Eli ei voi valittaa vaikka kuinka tekisi mieli. =)

Ei juma, terdelle töiden jälkeen, hyvää seuraa, 17-20 astetta lämmintä. Hitto, kesä on tosiaan täällä!

soi: benassi brothers - every single day


Hopea, ei häpeä  1

Jep jep, niin siinä kävi että Kanada sen vei, mutta Leijonat teki matsista taistelun kolmannessa. Ja siitä voi olla pikkuisen iloinen murheenkin keskellä.
Se ei lohduta että kaksi erää kiekko oli Leijonilta hukassa ja onnekkaatkin pomput menivät Kandalaisten lapoihin.

Kuitenkin; taas pelasivat Jellonat itsensä loppuotteluun, sekin on jo saavutus, jota ei sovi unohtaa tappion alla.

Old Hatissa, josta saatiin katselupaikat, jengi taputti Kanadan voitolle ja Suomen loppukirille kun summeri soi. Ja se oli oikein, osoitti mahtavaa urheilumieltä ja kunnioitusta.

Suomen vuoro tulee vielä.


Hooligans (alkup. Green Street Hooligans)  1

Elijah Wood ("Matt Buckner") onnistuu roolissaan tässä pätkässä todella hyvin. Alussa häiritsee hieman että pikku frodo on nyt West Hamissa ja joutuu kohta elämänsä ensimmäiseen nyrkkitappeluun, mutta sen unohtaa kun elokuvan toinen pääosan esittäjä, Charlie Dunham ("Pete"), tulee kuvioihin. Siitä eteenpäin elokuva viihdyttää, eikä kertaakaan edes muista katsovansa Elijahia, vaan edessä on Matt, GSE-firmaan tiensä löytänyt jenkki.

En paljasta juonesta kummempia tässä, sillä kyseessä on katsomisen arvoinen pätkä, jos ei väkivalta elokuvissa ole este, sillä sitä tässä filmissä riittää. Ja se on raadollista katutappelua, ei mitään kungfukoreilua, vaan hampaat kurkkuun ja nenä poskelle-menoa. Sitä ei kuitenkaan leffassa ihannoida, vaan sillä rakennetaan tunnelma. Mitä olisi leffa jalkapallohuliganismista ilman tappelun tappelua?

Ihmisten välisten suhteiden muutokset ovat elokuvan parasta antia ja niille rakentuukin suurin paine viihdyttämisessä. Homma toimii, eikä katkoja tule, elokuva on ohi liiankin nopeasti, juuri kun olet tutustunut hahmoihin.

Lopussa jää tunne, että on juuri katsonut hyvän elokuvan. Se on aina hieno tunne.


Taas hammaslääkäriin?  1

Pfiuuuuu! Se oli LÄHELLÄ! Soitin asiakkaalle ja pyysin sovitun ajan siirtämistä (olimme sopineet että ongelma selvitetään keskiviikkona klo 15), koska minulle ilmeni tärkeä koulutus/palaveri. Ulkomaalainen hammaslääkäri käsitti homman ensin suomenkielellä hieman väärin ja oli jo toivottamassa mua tervetulleeksi perjantaina kello 15 hammashoitoon, kun tajusin mitä kaveri meinasi, ja huomasin samalla että olin merkinnyt keissiin kieleksi englannin.

Pikainen kielen vaihto ja homma saatiin raiteilleen.

Prkl, oliskohan tullut myöhästymismaksua jos en olis tajunnut? =D


ESVIDDUPRKLE HANNUHANHET STNA!!  3

Ei helevetti, Leijonat pelas noin viis kertaa paremmin ku Tre Kronor, mut silti kävi Los Hannu Hanhi taas kerran.

Eikä ollu Lehtosen moka, ei todella, vaan svidun paska mäihä ettei lentäny maalin yli ku lähti lapasesta.

Hyökkääjien laukaukset vois lähteä suoraan syötöstä, sitä ne vois treenaa.
Mut eipä silti, hyviä paikkoja oli, Backlund on vaan jumala maalilla.


Yöllä ei nukuttu ja töihin pitäis mennä  1

Ei jumalauta ku voi väsyttää. Eräs piti seuraa yön eikä saanut sitten nukuttua juuri ollenkaan. Karuselli pyöri kolme kertaa, mikä alkaa olla mullekin jo huippusuoritus, mut sen siitä saa, hyvästä seurasta nimittäin.
Hymyilyttäähän se. Ja väsyttää piru vie!

Ja nyt pitäis mennä kirjottamaan lisäohjeita taas työpaikalle. Vastuu sucks.
Minäpä kerron mihin voitte lisäohjeenne työntää.

No ei vaan, palkkaahan siitä tulee, fixed rate overtime, eikä edes huono, joten laitanpa suuni taas kiinni, marmatus loppuu NYT!
Nightwishiä muistitikulle ja painamaan. Saan ohjeet valmiiks kolmessa tunnissa, sen lupaan.

Ai joo, eilen oli synttäribileet, Bottalla oltiin. Kaikki meni taas oikein mukavasti, oli kivaa. Nenä on hieman kipee, kaverin kanssa vedettiin huumorilla pylly vasten pyllyä pum pum, ja se viimenen pum oli kaverin takaraivo mun feissiä päin. Kaveri sano että se kuuli "a huge cracking sound", mä en kuullu mitään, kon piti irvistää ettei tulis kyyneliä. =)

Ei oo murtunu, mut varmaan hiushalkeemaa tms. kon särkee. Pitänee käydä lekurissa jos se näyttää jotain ulkoisia merkkejä tai ei lakkaa särkemästä tän illan aikana.

Ja loppuun vielä, pelkään pahinta kun Jellonat kohtaa ruotsin. Toivottavasti Sports Academyn mainoksen ennuste toteutuu (Se missä jellona seisoo jäällä, edessään kypärä ja hanska, suussaan ruotsin pelipaita).

Ja sitten töihin, soonmoro!

Soi: Nightwish - Dead to the World


Ultraäänipuhdistus  5

Just, just se. Jumalauta, tuntuupa hirveeltä. Liian pitkä aika oli viime käynnistä näköjään kun oli ikenet niin herkkinä.

Lekuri kaivoi esiin sen vekottimen ja mä totesin hiljaa mielessäni että toi on keksitty Helvetissä toi vehje ja sitä et mun suuhun laita.

Noh, laittohan se.
Nyt on parempi fiilis kaikin puolin, joten en marmata enempiä, ihmettelen vaan että miten voi pieni kipu suussa olla pahempaa kuin kipu kun esim. murtaa varpaansa? Jollain tasolla se varpaanmurtumiskipu ei ole niin.. tunkeilevaa kuin kipu jollain herkemmällä alueella.


Great party, some sick bastards  1

Olipa hyvät bileet! Parhaat itseasiassa viimeisen kolmen vuoden bileistä tässä kämpässä. Heti alusta alkaen oli porukkaa paikalla ja ilmeisesti ainakin melkein kaikilla hyvä fiilis, nimittäin kolmen aikaan kun alkoi viimeinenkin bilettäjä siirtymään kotia kohti, kävi ilmi että joku oli keksinyt "hauskan" käytännön pilan; oli hakenut siis keittiöistä sihvilän, noukkinut sillä paskansa toiletista ja kuskannut kämppikseni kenkäkaappiin.

Vitullinen haju, kiva siivous ja yksi pari kenkiä roskiin. Vitunkiva.com

Oli siellä sen verran väkeä että joku näki jotain, toivotaan että joku osaa kertoa kuka se oli, niin voidaan työntää se kaveri bajamajaan ja vierittää rinnettä alas. Sellanen Close Encounter of the Second Kind.

Ehkä tällekin vielä joku päivä nauraa. Sit kun se syyllinen on löytyny, sit ehkä.


Vapaus on liukuva käsite  1

Viikonloppu on "vapaa", mutta pitää:

1. Käydä asettamassa mummolle uuteen telkkariin kanavat (kon se on niin vaikeaa, tosiasia on se että seuraksihan sinne mennään)
2. Viedä asiakkaalle pääte.
3. Jos ehtisi, käydä Ikeassa.
4. Kirjoittaa lisäohje uutta ohjelmaa varten.
5. Asetellla ja siivota huone ennen maanantain bileitä.
6. Käydä ullakolla hakemassa rojut alas.

Siinä ne on. Ei paljon tekemistä, mutta sen verran ettei lööbaamaan ja rentoutumaan oikein ehdi.
Pitää varmaan joku viikonloppu tässä vaan irtautua. Ei tehdä yhtään mitään pakosta, ex tempore-päätöksiä vain, eikä mitään turhan korkealentoista.


Älytön vs. Älyllinen II  1

Tein taannoin eräänä sairastamispäivänä hieman tutkimusta astronomian puolella kuluttaakseni aikaa. Palasin taas vanhaan aiheeseen josta jo aiemminkin kirjoitin blogissa, eli siihen kuinka monta älyllistä rotua voisi Universumista löytyä jos otetaan kaikista galakseista todella häviävän pieni osa aurinkokuntia, ja niistäkin vielä seulotaan massiivinen osa pois, ja sitten katsotaan montako aurinkokuntaa olisi jäljellä.
Ja sitten oletetaan että niistäkin vain osassa olisi ollut suotuisat olosuhteet älyllisen elämän kehittymiselle.

Jäljelle jäävä luku on yhä aivan mieletön.

Tässä kooste eräästä mailikeskustelusta, jota kävin tuttujen kanssa (englantia taitaville):

---------------------

Talking about perspective, how's this:

The known Universe has approximately 125 billion galaxies. Out of these about 30 percent are spiral galaxies like our Milky Way.

This leaves us with 37 billion galaxies. Let's make a careful and minute assumption that only 1 percent of these could have created intelligent lifeforms. Now we have 370 million galaxies left with possible intelligent
life.

Let us make another careful assumption that 1 percent of these galaxies would have a solar system that is good enough for the birth of intelligent life. This leaves us with 3,7 million galaxies.

Each of these galaxies may hold hundreds of billions of stars (for example Milky way has been counted to inhold 500 billion stars, quite a lot, wouldn't you agree?), so let's take a new safe assumption: These galaxies only have 200 billion stars on average.

Now we have 3,7 million galaxies multiplied by 200 billion stars. You know what that is?

It's a fuckload of stars.

Ok, assuming that only a mere permille (0,001) of these stars would have a solar system, we'd still have 740 billion solar systems left with a possibility for intelligent life.

As a last step, let us believe that due to bad luck only one in a million of these solar systems would have actually given birth to intelligent life. Even still we'd be left with a mindnumbing number of seven hundred fourty thousand solar systems with intelligent life.
That means 740 000 other intelligent races in addtion to us, the homo sapiens.

On top of this, did you notice I was making safe assumptions? The true numbers are likely to be higher, a lot higher.

Still feel like you're the peak of evolution?
You silly bastards..

t. Teukka goes Nerdy

-------------------------------------