Mä ostin viime kesänä mun ensimmäisen oman kodin. Rakastuin sen
pohjapiirustukseen kun se ei ollutkaan ihan perus, ainakaan mun mielestä. Vantaalla
on sellasii kämppii missä on pitkä olohuone jonka päädyssä on parveke ja
sellasta en missään nimessä halunnut. Ostin ton kämpän vaikka aluksi en
uskaltanut ees lähtee hieroo kauppoja, hintapyyntö oli niin korkee.
Kun oltiin kaupat lyöty lukkoon siinä juhannuksen korvilla niin aloin
suunnittelemaan remppaa. Asunto on siis 2h+k+s
Asunnossa oli parikymmentä vuotta vanha keittiö, jossa tosin oli toimivat
valkoiset kodinkoneet ;jääkaappi, astianpesukone, uuni + liesituuletin.
Lattia oli kauttaaltaan koivuparkettia, kovin yleistä sekin.
Makkari suhteellisen suuri, yksi seinä täynnä seinään upotettuja valkoisia
vaatekaappeja ja toinen seinä sellainen missä on vasemmassa nurkassa korkea kaappi
ja muuten seinällä on yläreunassa 4 kappaletta 70 korkeaa seinäkaappia, nekin
valkoisia.
Kylpyhuoneessa sauna aika perus, hutera kylpykaappi ja iso pesukone.
Pienessä eteisessä oli ilokseni metrin leveä peililasinen liukuovikaapisto.
Vaatehuone oli pieni ja siellä oli pari vaatetankoa.
Aluksi panostin lattiaan, en halunnut luopua hyvästä parketista joten lähdin
metsästämään firmaa joka tekisi hionnan mutta ennen kaikkea petsauksen. Löysin
sellaisen ja he suostuivat tekemään minulle juuri sellaisen kun halusinkin,
merbau ja hienosti oli onnistunut!