Lottovoittajan voihan! elämä

… baarien kanssa ei yksikään nainen voinut kilpailla. Ei edes lottovoittaja. Sen Eevi, [i]seitsemän oikein ainoana lotossa[/i] -voittajanainen, tulee aikanaan tajuamaan. Semmoisia renttuja ovat miehet. Klisee! Klisee! Tuosta on hyvä jatkaa, ottaa opikseen lukijan – ja olla palauttamatta lottokuponkia kioskille. Minä ainakin otan, enkä palauta ikinä enää. (Nettipalautukseen jätän porsaanreiän.) Klisee! Klisee! Eli kliseeseen vastaan kliseellä. Vaikka ei se voittajapariskunta Puttosen avioliiton persiilleenmeno 7 millin lottovoitosta kiinni ollut. Voitto oli vain sysäys eriteille. Niin kirjailijakin sen lopulta kirjoittaa ja antaa Eevin asian oivaltaa, sen jälkeen kun on anopilleen sanonut: [quote]- Meillä ei ole perusasiat hyvin. Tää raha on aiheuttanut meille pelkkää onnettomuutta.[/quote] [i]"Se ei ollut totta. Hän tajusi sen nyt. Ei lottovoitto aiheuttanut mitään. Se vain tönäisi liikkeelle asioita, jotka olisivat tapahtuneet muutenkin. Niin paljon oli jo ollut menossa päin helvettiä."[/i] [b][url=http://www.otava.fi/kirjailijat/anna_leena_harkonen/]Anna-Leena Härkönen[/url][/b] kirjoittaa niin sujuvaa dialogia, eipä juuri muuta kirjoitakaan, että hitaampikin lukija lukee ihmeekseen nopeasti ja on kuvioissa heti mukana. Sen verran yhdellä tasolla liikutaan ettei anna aihetta joutavanpäiväiseen syväfilosofointiin; tassut ovat heti arjessa kiinni: vihaa, riitaa, viinaa, verta, kusta ja jos jonkinlaista pientä ja suurta, rankkaa vittuilua rakkaimmalleen – sille muusikon ketkulle. Kuten sanottu, myös ilman lottovoittoa olisi käynyt noin: Eevi Karin laittanut lätkimään. Mutta ilman lottovoittoa olisi sentään jäänyt edes yksi ystävä: nyt oli oltava ypö yksin rahoineen tavaroineen. Olemme päässeet Anna-Leena Härkösen uusimman romaanin – [b]Kaikki oikein[/b], [i]Otava 2014[/i] – lopputulemaan. Melkein. Pieni toivonkipinä jää, kunhan alaoven summeri surahtaa. Kirjailija Härkönen, näyttelijäkin vielä, osaa vuorosanat laittaa paikalleen niin että ikään kuin uudelta vanha tuntuu. Kliseinen ei tunnukaan kliseiseltä – siinä Härkösen vahvuus. Tästä saisi hetivalmiin samantyyppisen moniosaisen tv-sarjan, sen kaltaisen jonka pääosassa aikoinaan oli [b]Risto Kaskilahti[/b] ja jossa rivitaloyhtiön lottovoittolappu katoaa; [i]Seitsemän[/i] oli sen sarjan ytimekäs nimi. Siinäkin oli probleemi poikineen. Tämä jos mikä kirja uppoaa City-lukijaan, sen on upottava. On se niin bailaavaa ja juhlivaa sorttia, sen teksti ja sisältö. Vauhdikasta vaikka hampaat irvessä. Ja vaikka Häräntappoaseen asteelle ei tuoreudessa ylletäkään.