Välimäen uusi ravintola Säm on avattu: aasialaista ja tamperelaista keittiötä

Säm on moderni aasialaistyylinen baari ja ravintola, jossa kaikuu myös Tampere.

Kuva: Duke / Fotolia

Helsinkiin avattiin tällä viikolla baari ja ravintola Säm, jossa yhdistetään korealainen, japanilainen, thaimaalainen ja hieman yllättävästi tamperelainen keittiö. Sen takana on Hans Välimäki.

”Säm ei varmaan monen mielestä tuo Helsingin ravintolakenttään mitään valtavan uutta tai järisyttävää. Mutta siinä Sämin haaste piileekin. Olen nimittäin törmännyt usein autenttisuuteen liittyviin kysymyksiin etenkin etnisten keittiöiden kohdalla. Ja joskus se on johtanut melkeinpä suoranaiseen fundamentalismiin siinä mikä on oikein tai väärin. Itse olen tehnyt pitkään ranskalaista keittiötä ja tullut siitä tunnetuksi. Senkin takia Sämissä kaikki on enemmän tai vähemmän joko iloisesti sekaisin tai ainakin rinnakkain”, Välimäki sanoo.

Maanantaina Eteläesplanadilla avautuneen Sämin listalla on sushia, salaattia, ramenia, bunia, phota ja erityisen paljon kasvisruokia.

”Jokainen annos on tehty niin kuin minä haluan sen syödä. Mixinä, jonka tunnelma on kepeä ja maku niin hyvä kuin suinkin vain osaamme tehdä.”

Välimäen ja Restamax Oyj:n kuuluvan Gastromaxin omistama Säm on enemmän baari kuin ravintola. Juoma- ja drinkkilista on laaja. Asiakaspaikkoja sisällä ja ulkona terassilla on yhtä paljon, 60 kummassakin. Baarihintaista, nopeaa ja helposti seurueen kesken jaettavaa ruokaa saa pitkälle iltaan, lähes niin kauan kuin ravintola on auki.

”Olen havaitsevinani muutosta siihen suuntaan, että ihmiset haluavat syödä yhä myöhemmin. Ensin työt, sitten aktiviteetit, sitten illanvietto”, Välimäki sanoo.

Sämin yläkertaan avautuu elokuun loppupuolella Masu, joka on osoittautunut menestykseksi Tampereella.

”Masussa on vuosien kuluessa käynyt runsaasti asiakkaita myös pääkaupunkiseudulta ja palaute on ollut enemmän kuin rohkaisevaa. Siksi olemme nyt vihdoin uskaltautuneet konseptimme kanssa myös tänne Helsinkiin”, Välimäki nauraa.

Masun ruokalista on ehtaa fuusio-aasialaista. Tunnelma on kuitenkin hivenen ravintolamaisempi kuin alakerran kepeässä ja rennossa Sämissä. Samoihin aikoihin Masun kanssa kellarikerrokseen avautuu myös tilausravintola.

”Alakerta on suunniteltu pienille porukoille. Siellä voidaan järjestää sushi-kursseja, mutta tilan erikoisuuksia ovat teppanyaki- ja shabu-shabu-pöydät”, Välimäki kertoo.

Teppanyaki on parila, jonka ympärillä asiakkaat istuvat ringissä ja kokki tekee ruokaa heidän silmiensä edessä. Menu päätetään pitkälti saapuvien asiakkaiden mieltymysten mukaan. Shabu-shabu taas on japanilainen fondue, jossa pöydän keskelle tuodaan iso kiulu kiehuvaa lientä, vaikkapa dashia, sekä vadillinen erilaisia kaloja, äyriäisiä ja kasviksia. Meren herkut kypsennetään kiehuvan kuumassa liemessä, jonka jälkeen ne dipataan erilaisiin maustekastikkeisiin ja syödään. Lopuksi liemeen lisätään vadilla olevat kasvikset ja annostellaan syntynyt keitto kuppeihin. Shabu-shabua saa myös esimerkiksi laadukkaalla waguy-lihalla.

”Tyyli on vapaa, mutta paidat on syytä pitää päällä. Ainakin alkuillan. Olen törmännyt shabu-shabuun viimeksi Japanissa käydessäni. Ilta oli varsin riehakas ja ruokalaji sopii mielestäni siksi hyvin Suomeenkin”, Välimäki sanoo.

Säm, Eteläesplanadi 22. Avoinna joka päivä. 

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi