Journalistit twiittailevat kamalista hotellihuoneistaan Sotshissa

Kulkukoiria, vaarallista vettä ja rakennusmiehiä.

Sotshin kiistellyt ja paljon keskustelua herättäneet olympialaiset alkavat 6.2. lumilautailulla ja taitoluistelulla. Avajaisia vietetään perjantaina 7.2. Journalistit ympäri maailman ovat kirjautuneet sisään paikallisiin hotelleihin ja aiheuttavat Twitterissä hupia twiiteillänsä hotellihuoneistaan. Osa ei ole saanut huonetta ollenkaan ja osan huoneissa ei ole internettiä tai lämmitystä. Vesi ei myöskään ole, mikäli sitä on saatavilla, juomakelpoista. Kaduilla kaivonkannet ovat irrallaan. Ensimmäisenä värikkäistä kokemuksista kertoi Washington Post.

Medialle tarjottuja hotelleja piti olla yhdeksän, mutta vain kuusi niistä on valmiita. Kolme hotellia ovat vielä rakennusvaiheessa. Voinemme siis spekuloida sitä, onko Sotshi todella vielä edes valmis järjestämään olympialaisia, mikäli tilanne on päivää ennen kisojen alkamista tällainen. Katso alla olevista twiiteistä millaisissa oloissa journalistit tekevät töitään tällä hetkellä.

Lisäys 14:44: Juttuun lisätty linkki alkuperäiseen Washington Postin lähteeseen.

6 kommenttia

ruskiii

5.2.2014 19:03

Päivän parhaat naurut!

The Washington Post

6.2.2014 08:23

http://www.washingtonpost.com/blogs/worldviews/wp/2014/02/04/journalists-at-sochi-are-live-tweeting-their-hilarious-and-gross-hotel-experiences/

Hienosti on Melissa Mäntylä kopioinut jutun muualta ja jättänyt lähteen mainitsematta. Hienoa toimittajan työtä.

City

6.2.2014 15:01

Kiitos palautteesta ja pahoittelut virheestä. Pyrimme aina tuomaan lähteet selkeästi esille, mutta tässä tapauksessa toimittajalle sattui unohdus. Oikea lähde lisätty nyt jutun yhteyteen.

MarshaLV

7.2.2014 16:55

Koko olympiainstituutio on valtava farssi. Voitaisiin vain jättää kisat järjestämättä kokonaan, kun yksikään isännöitsijämaa ei pysty järjestemään niitä polkematta omien kansalaistensa oikeuksia (saatikka sitten suoriutumaan muista perustarpeista). Pelkkää resurssien tuhlausta typerien spektaakkelien nimissä.

Houmeros

8.2.2014 13:22

Voi ei. Toivottavasti tämä toimittajien twiittailu ja kirjoittelu edesauttaa toimittajien olosuhteiden paranemisena siten että toimittajatkin pääsevät osallisiksi Olympialaisten hengestä.