1655
Cityssäkin vielä kovin hiljaista
Täytynee palata joskus myöhemmin, muutaman tunnin päästä. Nyt aamiaiselle.
Kävelyllä
Pikku kävelylenkin tein vallan ihanassa talvisessa säässä, teki hyvää.=) Nyt laitoin pizzan uuniin ja aivan pian pääsenkin jo tyydyttämään karmean nälkäni. Ehkä myös pari batteryä juon sekä tietenkin salaattia syön….
Lopultakin taas kotona
Pitkä päivä ollut, valvoin aamuun asti, sitten nukuin pari tuntia, duuniin, hetkeksi kotiin ja heti taas kaupungille. Vasta nyt ehtii rauhoittua paremmin ja syödäkin jotain, yritän kyllä laihduttaa. Texaspitkoa nautin…
Juuri tulin kotiin mutta…
…onkin lähdettävä heti uudestaan liikenteeseen. Ehkäpä cityyn tiistain antiin tutustun paremmin sitten myöhemmin illalla.=)
Yö on sitten hyvää aikaa kirjoitella
Tekstikin on hyvin erilaista kuin päivällä. Ajatuksetkin lentävät vapaammin, kirjoitukset ovat pitempiä ja niistä itselle tärkeämmistä aiheista. Mä tykkään valvoa ja ajatella asioita kaikessa rauhassa.
Nyt suihkuun
Palattuani paneudun taas suhteet ja yleisviestit katekorioihin.
Hyvä aika siivota
Juu, asunto tuli siivottua ja seuraavaksi sitten suihkuun.=) Olen tosi laiska siivoamaan, mutta nyt oli aikaa siivota.
Nyt on mentävä
Kaupassa nimittäin vielä käytävä, kohta tulee kiire.
Kauhiaa kännäämistä
Liikaa taas tuli juotua, nyt nuksimaan, öitä cityläiset.
Miten tässä näin kävi?
Pitikö olla se tipaton tammikuu? Nyt kuitenkin kännään koko yön mitä ilmeisimmin.x)