Ensi vuonna jo kolmekymmentä vuotta täyttävien SYÖ!-viikkojen ytimessä ovat alusta asti olleet yhdessä syöminen ja uusien ravintoloiden löytäminen.
Nyt tämä ajatus viedään entistä pidemmälle, kun ravintolat voivat valita kampanja-annoksensa koko ruokalistalta.
Mahdollisuuksia ravintoloille ja asiakkaille
Kampanja-annos voi jatkossa olla niin ravintolan tunnetuin alkuruoka, rakastettu pääruoka kuin asiakkaiden ylistämä jälkiruoka.

Uudistus tuo kampanjan myös entistä useamman ravintolan ulottuville, kun mukaan voi valita omaan ruokalistaan ja hintatasoon sopivan annoksen.
”Haluamme antaa ravintoloille enemmän mahdollisuuksia näyttää, missä ne ovat parhaimmillaan. Samalla ruokailijat saavat entistä monipuolisemman valikoiman ravintoloita ja annoksia kokeiltavakseen”, sanoo SYÖ!-viikkojen kampanjapäällikkö Kim Koistinen.
Maistiaisia marraskuun tarjonnasta
Marraskuun tarjonnassa uudistus näkyy esimerkiksi Gastropub Löydön 12 euron sinisimpukka-alkuruoassa ja Pub Old Matesin samaan hintaan tarjoamassa beef tartarissa.

Alkuruoaksi voi maistella myös Ha Long Bep -ravintolan kesärullia, kun taas Manhattan Steak Housessa nautitaan mutakakkua ja kahvit kahdelle yhteensä 12 eurolla.
Tämän vuoden kampanjoista tuttu 15 euron premium-annosten tarjous jatkuu marraskuussa. Esimerkiksi Red Onion x Deluxe Burger & Pizzassa saa 15 eurolla pippuripihvin, jonka normaalihinta on 30 euroa.
Pääruoat ovat jatkossakin SYÖ!-viikkojen tarjonnan ytimessä. Alku- ja jälkiruoat täydentävät kattausta ja tarjoavat uusia tapoja nauttia ravintolaviikoista.
Matalammalla kynnyksellä uuteen ravintolaan
SYÖ!-viikoilla voi jatkossa lähteä ystävien kanssa ravintolakierrokselle ja nauttia alkuruoan yhdessä paikassa, pääruoan toisessa ja jälkiruoan kolmannessa.

Ravintolaan voi myös poiketa jälkiruoalle elokuvan jälkeen tai sopia tapaamisen alkupalojen äärelle.
”Jo yksi kiinnostava annos voi houkutella tutustumaan uuteen ravintolaan. Haluamme madaltaa kynnystä kokeilla ja innostaa ihmisiä löytämään uusia suosikkiravintoloita”, Koistinen sanoo.