548
VR vaihteeksi
Tarina perutun junan ja sitä myötä myöhästymisen korvausvaatimuksista jatkuu… Tässä kun hieman ihmettelin, että kuinka voi olla mahdollista, ettei vieläkään ole VR:ltä mitään kuulunut liittyen tuohon toukokuun puolivälissä peruttuun junaan…
Pakkien kesä 2010
No tällä kertaa kuitenkin niin päin, että allekirjottanut näyttää olevan se pakkien antaja… Ja tänään tuli heivattu viikon sisään jo sulhasehdokas nro 2. Ihan niinku tässä nyt vientiä muka ois…
Verta
Tein tänään hyvän teon näemmä oman hyvän olon kustannuksella. Eli ihka ensimmiästä kertaa elämässäni kävin luovuttamassa verta. Pari kertaa aikaisemminkin yrittänyt, mutta ensimmäisellä kerralla pääsin haastatteluhuoneeseen saakka ja sain tylyn…
VR…
Alan olla pikkuhiljaa sitä mieltä, että lopetan tuon VR:n tukemisen ja siirryn tukemaan linja-autoliikennettä. Oli nuo VR:n tötteröt kuinka ekologisia tahansa niin alkaa tuo niiden tyyli pikkuhiljaa tökkimään. Lähes viikko…
Ajelulla
Ihan pakko kertoo kaikille notta mä just ajelin avo-Corvettella 🙂
Elossa
Enkä saanu edes kuolemantuomiota… Kuulemma ihan vaan tavallinen, joskin hitusen ärhäkkä lenssu. Eli vaikka niistää aivot pihalle ja yskii keuhkot siinä samalla ulos niin ei, ei se ole kuolemaksi. Sitä…
Vinkki
Ei kannata tiputtaa soigurtti purkkia töissä lattialle, tarkemmin ottaen keskelle mattoa… Prkl..
Voihan vee…
Ihan ois vaan yks kysymys noille HBL:n kyrpäjooseppibussikuskeille… Et jos kerran halutaan jäädä pois töistä ja lakkoilla niin onko noin vitun vaikeeta ilmottaa asiasta vaikka vuorokautta aikasemmin? Miks mulla ei…
Hahaa :)
Mä mahdun kaks tuumaa pienempii farkkuihin mitä noi aiemmat on 🙂
Epämäärästä tukkosuutta
Mun dedu on jotenkin tukkostava.. Ja silmiä kaihertaa. Mutta mitään kurkkukipua en o havainnu, tosin aivastellu oon ihan kiitettävästi. Eli olis vähän sellanen flunssa tulee, oletko valmis-olo, mutta sit toisaalta…