Jääkiekkokohujen sivuprofiili

  • Mikko Salasuo

Taas kohisee jääkiekon ympärillä. Lippujen ylihinnoittelu vaihtui ensin kaukaloväkivaltaan, josta siirryttiin kannabiksen kautta päähän kohdistuneisiin taklauksiin. Mikä tekee kiekosta niin houkuttelevan kohteen medialle? Yritän seuraavassa katsoa medialogiikkaa ikään kuin poikkileikkauksena kohujen sivuprofiilista. En ota kantaa yksittäiseen kohuun sen enempää.

Ensin kohuun tarvitaan jokin elämänalue, joka kiinnostaa ja koskettaa ihmisiä, herättää suuria tunteita, mutta ennen kaikkea myy lehtiä. Kovasti auttaa, jos mukana on jollain tavoin lapsia ja nuoria, sillä huolen voidaan katsoa koskevan myös heitä. Se antaa uutisoinnille tärkeää lisäpotkua.

Seuraavaksi tarvitaan tietysti tapahtuma tai tapahtumia, jotka käynnistävät reaktioiden sarjan mediassa. Nykyaikana kyse on todella laajasta uutisoinnista, sillä nettiuutisointi mahdollistaa yksittäisen tapahtuman tai tapahtumien laajan ja monipuolisen käsittelyn. Ihmiset reagoivat uutiseen monin tavoin, mutta jääkiekon kohdalla tyypillistä on ollut moraalinen närkästys - juuri moraalinen reagointi on aivan keskeistä näissä jääkiekkokohuissa.

Sitten tulee toimijan, tässä tapauksessa jääkiekkoliiton vastauksen vuoro. Tämä kohta on kriittisin uutisoinnin kannalta. Mikäli toimija pystyy artikuloimaan toiminnalleen perusteet, esittää ratkaisumalli ongelmaan tai omaa muutoin yhteiskunnallista herkkyyttä, voi alkaneen mediavyörytyksen katkaista. Se vaatii kuitenkin kompetenssia lukea vallitsevaa ilmapiiriä ja kykyä rakentavaan dialogiin median kanssa. Alkaneen moraaliurakoinnin liekit voi vielä sammuttaa.

Kaksi sanaa tiivistää jääkiekon kohdalla paljon: ylimielisyys ja kömpelyys. Toimittajat tietävät jo valmiiksi, että Kummola kumppaneineen on täysin pihalla mediayhteiskunnan logiikasta. Ei siis tarvitse edes vaania kulman takana kameran kanssa, koska jääkiekkoliiton kriisiviestinnän taso on aivan järkyttävän huono. Joku kävelee kameran eteen sanomaan poikien aivoriihessä pohdittua vastausta, joka on aina täysin riittämätön vastaamaan keskustelun loimuun.

Koska palo ei suinkaan sammu, vaan kömpelö ja ylimielinen reagointi ovat pikemminkin bensaa liekkeihin, saa julkinen keskustelu entistä laajemmat mittasuhteet. Ja taas joku jääkiekon herraseurueesta lausuu uusia hölmöyksiä ja palo kiihtyy entisestään. Lopulta on vaikea enää tulkita, puhutaanko itse tapahtumasta vai vedätetäänkö jääkiekkoliittoa sen ylimielisyyden vuoksi. Itse väittäisin molempia.

Hiljalleen kohu hiipuu, mutta uutta odotellaan jo vesi kielellä. Odottaminen tuottaakin toistuvasti tulosta, sillä jotain hässäkkää kiekossa tapahtuu kiihtyvällä tahdilla. Kiihtyvä tahti palautuu sekä kiekkoväen huonoon julkisuuden hallintaan että kummolalaiseen ylimielisyyteen. Edellisistä johtuen media pääsee tarttumaan toistuvasti kiinni toinen toistaan huonompiin jääkiekkoliiton ulostuloihin. Jääkiekon tapahtumista kannattaa tehdä iso juttuja, sillä bensiinin kaataja ilmaantuu aina lajin sisältä nostamaan uutisen (toimittajien puolesta) kansalaisten moraalisen närkästyksen aiheeksi. Ja se myy!!!

Jäljelle jää kysymys ja lämmin suositus. Kysymys kuuluu seuraavasti: onko katastrofaalinen mediakompetenssi jääkiekkoliiton tietoinen strategia saada lajille näkyvyyttä niin hyvässä kuin pahassa - siis pitää laji jatkuvasti näkyvillä ilman markkinointia? Tämä on täysin mahdollinen strateginen valinta, jolla pidetään jääkiekko jatkuvasti yhteiskunnallisen keskustelun ytimessä. Samaa metodia hyödyntää pienemmässä mitassa Vesa Keskinen Tuurin kyläkaupan kohdalla, menestyksellisin tuloksin. Jotain samaa Kalervossa ja Vesassa muutoinkin on, en osaa tarkemmin eritellä mitä.

Mikäli taas toiminta ei ole tietoista, siis tarkoituksellista haluttomuutta sammuttaa moraalileimahduksia, niin hankkikaa nyt herran jumala joku medialukutaitoinen henkilö hoitamaan suhteita julkisuuteen. Lajin imagoa äijäilynä ei voi venyttää loputtomiin, sillä ennen pitkään moraalinen närkästys saattaa aiheuttaa sellaista tuhoa, jonka korjaamiseen eivät enää riitä Kummolan älähdykset. Kun leikki tulella, sormet voivat palaa - joskus käy vielä paljon huonommin.

Suositeltavaa luettavaa jääkiekkoliiton väellä: Berger & Luckmann Todellisuuden sosiaalinen rakentuminen. Sillä pääsette jo pitkälle!

Tähän henkeen sopii Billy Joelin We didn't start the Fire.

Kirjoitettaessa soi Billy Joel - We didn't start the fire

4 kommenttia

Anonyymi

26.2.2013 16:57

mistä tapauksesta herra Salasuo nyt vaahtoaa?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

27.2.2013 00:11

Eihän tuossa vaahdota lainkaan. Nätti kaari siitä, miten sosiaalisia ongelmia syntyy ja kuinka ne kasvavat huonosti hoidetulla mediataktiikalla. Hyvä juttu!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

28.2.2013 08:53

Jääkiekkoliiton talous saattaa ehkä olla sen verran hyvässä kunnossa, että heillä saattaisi olla taloudelliset resurssit palkata liittoon ammattitaitoinen ja myös kriisiviestinnän hallitseva tiedottaja.

Pohdit, mikä tietyllä tavalla yhdistää Kulervo Kammolaa ja Vesa Keskistä. Luonnollisesti se tietty ja jatkuvasti ilmenevä ylimielisyys. Keskisellä on ainakin se tietty keltainen neste noussut aika korkealle. Milloin on roudattu daameja Afrikasta ja milloin on esiinnytty televisiossa "hieman viiniä nauttineena". Ehkä taloudellinen vauraus tekee toisista hieman "kuspäitä".

Kivasti käytetty noita tuleen liittyviä ilmaisuja. Yks ainakii puuttuu:"ei savua ilman tulta". Mut herranen aika, mihin on kadonnut lööpeistä TUKSU ??!! Vai joko hän rahasti lehtiä kylliksi ?!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

28.2.2013 11:59

Organisaatioiden imagon ja maineen hallinta on aika tärkee juttu nykyaikana. Jos ne kerran menettää, niin uskottavavuus ja luottamus asiakkaisiin ja sidosryhmiin on melko vaikeaa rakentaa uudelleen.

Näkeehän sen tossa jääkiekkoliitonkin kohdalla. Nyt siellä on jo jotkin sponsorit vetäytymässä. 7-lehti lähti jo lätkimään ja jokin panimoyhtiö ilmeisesti miettii vielä, jatkaako sponsorina vai ei.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi