Useimmille lienee tuttu tilanne, jossa perjantai- tai lauantai-iltana puhelin pirahtaa puolen yön jälkeen. Hamuat unisena luuria. Soittaja on ex-tyttö- tai poikaystävä, hoito tai joku jonka kanssa on snadia peliä meneillään. Taustahälyn takaa hissukseen selviää kuka soittaa ja sitten alkaa kommunikointi. Kutsun tässä keskustelua kommunikoinniksi, sillä se kuvaa osuvammin tilanteen luonnetta.
Soittajalla on viittaamissani tapauksissa selkeä agenda. Tarkoitus on päästä vällyjen väliin ravintolaillan päätteeksi. Sen sijaan puhelun vastaanottajan tilanne on toinen. Moinen puhelu saattaa houkutella ja mairitella, mutta useasti tilanne on epämiellyttävä. Kommunikaatio kovassa humalassa olevan henkilön kanssa ei oikein kello 04.23 maistu, toisen puheesta on hankala saada selvää ja nukkumatti huhuilee olkapäällä. Tilannekohtaisesti ratkaisumalleja on useita. Seuraavassa omia strategioitani vuosien varrelta, joissa soittaja on kovassa kännissä:
1. Vastaan puhelimeen ja yritän kommunikoida. Puhelusta tulee pitkä jankutus, sillä en lämpene idealle ja toisessa päässä promillet puhuvat sekavia. Puhelun loputtua tulee yleensä 3-5 lisää. En suosittele.
2. En vastaa lainkaan. Keinoista tehokkain, sillä muutaman soittoyrityksen jälkeen kännisoittaja vaihtaa ”uhria”. Tähän tulee turvauduttua liian harvoin.
3. Vastaan ja yritän virittää treffejä toiseen ajankohtaan. Tässä oletuksena on, että soittaja on viehättävä tuttavuus. Kommunikaatio saattaa jatkua jonkin aikaa, sillä oma kiinnostus johtaa ”myötäilevään” käytökseen. Yleensä kommunikaation päätyttyä itselle jää kaunis illuusio jatkosta. Todellisuudessa vastapuoli selaa jo uutta numeroa kännykästä.
4. Kutsun tätä strategiaa ”lankeemukseksi”. En siksi, että olisin tiukan moraalin omaava uskovainen (olen ateisti), vaan siksi, että yleensä kadun päätöstäni syvästi. Todellisuus iskee silmille viimeistään silloin, kun 2,8 promillea naiskauneutta kaatuu eteiseni lattialle. Siinä meni yöunet ja hermot kerralla.