Jonkun lehden mielipidepalstalla silmiin pisti kommentti filosofiasta, joka meni suunnilleen näin:
[I]Kuivaa porukkaa, jotka eivät tajua tosimaailman menosta mitään. Maailmasta pitää ottaa selkoa juttelemalla ihmisten kanssa, eikä yksin jotain teorioita lukien ja omia utopioita kyhäillen.[/I]
Ihan hyvä huomio; minustakin ihmistuntemus on tärkeää maailman ymmärtämiseksi ja ajatusten jakaminen on hyvin antoisaa. Mutta kommentti oli hakoteillä sikäli, että kirjojen lukeminenkin voi olla juuri sitä, eli ihmisiin tutustumista ja ajatusten jakamista, vaikka siitä puuttuukin mahdollisuus antaa palautetta. Mikä parasta, kirjoista voi löytää ajatuksia, jotka eivät ole meidän kulttuurimme tai aikamme perspektiivin sokaisemia. (Ne voivat tietysti olla jonkun toisen ajan sokaisemia, mutta oikein piristävää on sekin.)
Työn ulkopuolella ei kirjojen lukemiseen jää juuri aikaa, mutta viime viikkoina olen hissukseen lueskellut Platonin Valtiota. Oikein kiinnostavia ajatuksia. Tässä pätkä:
[I]-Nyt saat siis kuulla sen mistä lupasin puhua ensiksi, siis millaista oikeudenmukaisuus on ja miten se on saanut alkunsa.
Sanotaan, että vääryyden tekeminen on luonnostaan hyvää ja vääryyden kärsiminen pahaa, mutta että sen kärsimisen tuottama paha on kuitenkin suurempi kuin sen tekemisen tuottama hyvä. Niinpä kun ihmiset puolin ja toisin sekä tekevät että kärsivät vääryyttä ja saavat maistaa kumpaakin, silloin ne heistä, jotka eivät kykene välttämään jälkimmäistä ja saavuttamaan edellistä, katsovat edulliseksi sopia keskenään, etteivät tee toisilleen vääryyttä eivätkä myöskään joudu sitä kärsimään. Ja näin he ovat ryhtyneet säätämään lakeja ja tekemään keskinäisiä sopimuksia, ja lain määräyksiä he ovat ruvenneet nimittämään laillisuudeksi ja oikeudenmukaisuudeksi. Tämä on siis oikeudenmukaisuuden alkuperä ja olemus: se on kahden äärimmäisyyden keskivaiheilla, kaikkein parhaimman – sen että saa rankaisematta tehdä vääryyttä – ja kaikkein pahimman, sen ettei pysty kostamaan kärsimäänsä vääryyttä. Näiden molempien väliin sijoittuva oikeudenmukaisuus hyväksytään, ei kuitenkaan siksi että se olisi mitään hyvää, vaan sitä pidetään arvossa koska omat voimat eivät riitä vääryyden tekemiseen. Se näet, joka kykenee tekemään vääryyttä ja joka todella on mies, ei ikinä tekisi kenenkään kanssa sopimusta lopettaakseen sekä vääryyden tekemisen että kärsimisen – hulluhan hän olisi. Tällainen siis, Sokrates, on yleisen käsityksen mukaan oikeudenmukaisuuden luonne ja alkuperä.[/I]
Eilen sattui eteen tämä diskohelmi 80-luvulta, ja hyvin toimii edelleen: [URL=http://www.youtube.com/watch?v=yCUS_W_vmkg]Falco – Rock Me Amadeus[/URL]