Eilen kuoli läheinen. Rupesin rämpyttämään kitaraa, helpotti vähän. Sitten katsoin pahan maan, ei tuntunut missään. Aikaisemmin olin käynyt yhdessä paikassa, kivellä metsän uumenissa, muistin mitä Liisa oli merkinnyt minulle. Vanha mummo, isän täti. Viimeiset vuodet hän oli viettänyt vuoteessa, joka käynti sattui minua, hän oli joskus hyvin älykäs, opetti minut ajattelemaan tai ainakin oli yksi niistä jonka kautta olen maailmankuvani muodostanut. Olisinkohan yhtä kyyninen ilman Liisaa? Itkin ainakin kolme kertaa.
