Sain tänään aamupäivällä rakkaalta ihmiseltä kommentin ulkonäöstäni josta en tunnu pääsevän yli. Yritän aina olla tämän ihmisen silmissä kaunis, panostan toisinaan jopa hieman liikaa hänen takiaan. Olin laittanut kerrankin jotain muuta päälleni kuin iänikuiset farkut, ja vaikka aina mielestäni katsonkin tarkkaan mitä päälleni laitan, olin tällä kertaa ylittänyt itseni. Ja sitten sain kuulla epäkohdan pukeutumisestani ja itsetuntoni (se vähäinenkin) katosi sekunnissa olemattomiin.
Syy pukeutumiseeni oli illalla työpaikalla pidettävä tapahtuma, joka jo sinällään ahdisti minua suunnattomasti. Toisinaan pelkään ihmismassoja, ja tulen todella tietoiseksi itsestäni ja siitä, mitä minulla on päällä, miten hiukseni ovat, onko meikkini kunnossa. Siksi minun pitääkin valmistautua tällaisiin tilanteisiin todella hyvin, jotta voin olla varma siitä, että näytän juuri siltä kuin kuvittelenkin. Väärät vaatteet joita saan koko ajan asetella, hiukset tavalla jota joutuu jatkuvasti korjailemaan, ja minä olen paniikin partaalla. En voi rentoutua, katoan vain nurkkaan lopullisesti.
Minua kiusattiin todella pahasti ylä-aste aikanani. Uskon tämän pakonomaisen laittautumisvimmani johtuvan siitä. Koulussa sain olla koko ajan kiusaajieni armoilla, ja pahiten he piikittelivät juuri siitä miltä minä kulloinkin näytin. Kun yhdeksännellä luokalla pyörryin ja löin leukani asfalttiin, en pelännyt tikkejä saati hammaslääkäriä, vaan kiusaajiani, joiden eteen joutuisin kävelemään lappu leuassani. Ja kyllähän minä siitä kuulinkin.
Toisinaan kouluun meneminen oli yhtä helvettiä. Tuskailin sitä jokainen päivä. Naiset (tuohon aikaan tytöt) osaavat olla toisilleen niin ilkeitä. Ja todelliset koulukiusaajat haistavat sen heikon persoonan. Olen varma siitä. Eikä minussa toisaalta ollut edes mitään vikaa. Kaikki ystäväni sanoivat tuohon aikaan, että kiusaajani olivat kateellisia. Mutta silloin se ei lohduttanut tyttöä, jonka itseluottamus oli muutenkin olematon. Silloin en ollut vanha ja viisas ja osannut ajatella, että tämä kaikki varmasti vahvistaa minua tulevaisuutta varten, että kun minua on kiusattu, osaan olla parempi ihminen itse, auttaa muita samassa tilanteessa olevia. Ei. Silloin en osannut ajatella muuta kuin pelkoa.
Oikeastaan en ole koskaan puhunut kenellekään siitä, miten syvät arvet kiusaajani minuun jättivät. Ne arvet ovat olemassa, vuosien jälkeenkin, ja toisinaan ne aukeavat vuotamaan. Joskus on päiviä, jolloin en voi mennä kauppaan ilman että olen laittautunut viimeisen päälle. Ettei kukaan vaan näkisi herkkään sisimpääni. Ulkokuoren on aina oltava kunnossa. Muuten en tunne itseäni vahvaksi.
Onneksi tämä ihminen huomasi aamuisen virheensä. Hän tuntee minut, mutta toisaalta, ei hänkään voi ymmärtää miten menneisyyden aaveet palaavat kummittelemaan, jos ulkonäöstäni huomautetaan. Kuitenkin, kun sain päivällä monta viestiä, missä kerrottiin minun olevan maailman kaunein nainen, minulle tuli parempi mieli. Tottakai tiedän etten ole, mutta minulle riittää, että tämä ihminen ajattelee minusta niin. Sitä se rakkaus kai on <3