Onhan se vähän surullista, että osan meistä pitää kunnolla päästellä höyryt pihalle ja käydä jaksamisen ääripisteessä ennenkun olo on seesteinen, herkkä ja sopivan melankolinen. Reenikausi alkoi taas.
Ihmisen iho on ihana. Aasinsilta puuttukoon.
Viimevuonna aloitin itseni kirjaamisen: oikeaan käteen tuli Into ja vasempaan Himo. Nyt -ttaisi ottaa ehkä uusi. Jos olisi lapsi, niin sen sotu, mutta mutta.
Tänä vuonna se voisikin olla armo. Valkoisella (ja kaunolla, kuten viimeksikin) niskaan. Tai sitten…
Pitäisi löytää siis tarpeeksi naisellista jälkeä tekevä artisti se suunnittelemaan…