16.4.2007 1099

Matkailua

Hih, johan on menneet minun reissuni vähän ennalta-arvaamattomasti viimeaikoina. Perjantaina piti lähteä työmatkalle laivalla Saksaan. Laivayhtiön tyntekijät päättivätkin sitten yht´äkkiä, jotta kaikki ihan huonosti ja menivät lakkoon. Laiva ei lähdekään….

10.4.2007 1099

Seikkailu

Kas näin: takaisin kotona. Aikamoinen reissu kaikenkaikkiaan! Ensin lensin siis extempore Espanjaan, sillä luulin, että siellä olisi torstaina vielä virastot auki. Ei ollut. Kaksi yötä hengailin Puerto Banuksessa luksuskämpässä ihaillen…

5.4.2007 1099

Nopeita liikkeita.

Jeps. Olenkin Marbellassa. ¿gue? = Minulle tarjoutui haviavan pieni mahdollisuus unelmienitoihin ja tein ratkaisun, etta hopsis: hyppasin lentokoneeseen ja taalla ollaan. Ei mitaan jarkea ja oma pomo antaa varmasti potkut…

2.4.2007 1099

Sattuu

Ihan jokapaikkaan! Ei kivaa! Olin eilen pitkästä aikaa hieronnasta ja tuli taas sellaista palautetta, että ihmetellään kuinka mä edes pystyn elämään. No nyt en ainakaan kovin hyvin. Aivan hullu olo:…