Kas näin: takaisin kotona. Aikamoinen reissu kaikenkaikkiaan!
Ensin lensin siis extempore Espanjaan, sillä luulin, että siellä olisi torstaina vielä virastot auki. Ei ollut. Kaksi yötä hengailin Puerto Banuksessa luksuskämpässä ihaillen ökyautoja ja panikoiden byrokratiaa. Ei auttanut edes poliisiasemalla käyminen ja aneleminen.
Perjantaina, kaikkeni antaneena ja syntymäpäivän kunniaksi, halusin Nizzaan. Toki myöhästyin ainoalta järkevältä lentoyhdistelmältä 5 minuuttia, jonka jälkeen hinnat pompsahtivat Malaga-Nizza välillä kolminkertaisiksi (EUR 500 -> 1500). Ei puhettakaan. Sain ruikutiruikutuksella itseni Pariisin koneeseen. Pariisista ei ollutkaan enää lentoja. Junaan siis: kamalaa juoksua ympäriämpäri Notre Damea, jotta pääsisi oikealle asemalle. Luotijuna oli tietenkin täynnä (pitkäperjantai), mutta heti perään lähti maailman vanhin ja räkäsin lähijuna. Sinne. Matka-aika oli vaatimattomat 11 tuntia, joka tuntui erityisen mukavalta kun mukana ei ollut mitään syötävää tai juotavaa eikä niitä ollut millään rahalla matkan aikana mahdollista ostaa. No aika harva kuolee 15 tunnissa janoon..
No mutta. Lauantaiaamu – maanantai-iltapäivään kuuluikin sitten Italian San Remo, Monaco, Nizza, Grasse ja Montigue (<-ihana: suosittelen). Ihan kivaahan tuo seikkaileminen on, mutta ah-niin-kallista. Tällä kertaa ekstrapäähänpistokset maksoivat EUR 1400, työpaikan Suomessa sekä terveyden. Tänään olenkin saanut istuskella Mehiläisessä ja huomenaamulla lähetteellä HYKSiin. Ainakin saan leikkiä Ellen Driveriä samanlaisine silmälappuine. Mutta. No regrets. Tietenkään. -e