Myrskyisää

Aivan ihan oli juosta myrskyävän meren rantaa pitkin. Jääkylmät pisarat hakkasi kasvoihin ja tuuli meinasi viedä pipon ja minut mukanaan. Silta heilui aaltojen mukana niin, että melkein kaaduin kun heiluminen hetkeksi sekoitti pääni. MP3:ssa soi radio, ja ehkäpä maailman surkeimmat biisit. Mutta minä tsemppasin. Tsemppasin itseni juoksemaan aiempaa pidemmän lenkin ja voi pojat miten nyt on hyvä fiilis. Kurjat olosuhteet näemmä saa mussa adrenaliinit niin pintaan, että kuin pieni pelästynyt kaniini minä juoksin taukoamatta. En malta odottaa huomista kun sääpalvelut ovat lupailleet tänne saapuvaksi kovan myrskyn. Melkein jo näen itseni naama irvessä juoksemassa vesisateen ja myrskyn rannalle pärskäyttelemän suolaisen meriveden seassa.

Tänään lääkärissä. Aika oli klo 14.30. Olisihan se pitänyt joa aavistaa, että aikaa kuluu pelkästään siihen odottamiseen, että lääkäri kutsuu sisään. Todellakin, katsoin kelloa tasan 15.00, ja silloin lääkäri kutsui sisään. ”Anteeksi tosi paljon, kun olen näin myöhässä…” sanoo lääkäri ja minä siihen, että ”juu ei se mitään.” Juu ei se mitään! Puoli tuntia olen penkissäni kironnut pään sisässä sitä, miten ihmiset aina joutuvat odottamaan lääkärille pääsyä. Ensinnäkin, varasin ajan jo kuukausi sitten. Luulisi lääkärin olevan silloin ajallaan, kun jo kuukauden päivät on tiennyt tulostani. No ei se mitään. Miksi ihmisten aina tarvii tälläisissä tilanteissa valehdella. Se ei todellakaan ollut ok, että kesti niin kauan. Ravintolassa sain ruoan tarjoilijan unohduksen vuoksi myöhässä. Ei sekään mitään. Lisäksi ruoka oli pahaa, valkosipulit oli liian isoja ja pilasi koko makunautinnon. ”Oliko hyvää?” kysyyi tarjoilija. ”Olihan se.” Ja taas suuri vale. Miksen osaa sanoa totuutta?

No takaisin aiheeseen. Lääkärissä kävin siis näyttämässä luomeani. Lääkäri totesi sen melko varmasti basalioomaksi. Sanoi, ettei ole hengen hätää. Niin varmaan. Ei ikinä pitäisi lukea lääkärikirjoja tms. Olen jo kuvitellut kaiken pahimman mahdollisen. No, odotan pääsyä leikkaukseen. Kunpa siihen ei menisi taas kuukautta…