Mä en voi itelleni mitään. Mä en pysty vastustamaan herkkuja. Vaikka mä kuinka taistelen, ei minkäänlaista vastarintaa synny. Siis niiden herkkujen puolelta. Vaikka se vasta kummaa oiskin, jos ne herkut ei tahtoiskaan tulla syödyiksi. Sitä vartenhan ne on syntyneet, tulla syödyksi on niiden elämäntehtävä. Herkkuperseiden miellyttäminen on niiden työ. Mun miellyttäminen.
Pöydällä oli Fazerin Dallas- ja Texaspitkot, Fazerin Tuplasuklaa- ja Omena-kanelimuffineita, Fazerin Tuore Omenapiiras, jotain pirteitä rahkajogurttitäytteisiä pullia, ja yks Viettelevä Vanilja-piiras. Niille ei ollu syöjiä. Siinä ne makasi valtoimenaan keskellä pöytää, odottamassa jotakuta haukkaamaan niitä. Ottamaan ne omakseen, kahvin kanssa, teen kaveriksi, makeannälkään, herkun himoon, muuten vaan.
Ja mä menin ja söin ne. No en nyt sentään kaikkea! Vaikka mun vatsa onkin pohjaton, niin loppuuhan avaruuskin johonkin. Tai sitten ei 😛
PS. Mut kyl multa itsekuriakin löytyy, jos sitä oikeesti tarttisin. Tällä hetkellä kalorit on mun kavereita 😀