Pitkästä aikaa. Viime viikkoina on ollut niin happona kirjotettavaa, etten mitään muuta ole kerennyt tekemään. Vaikka nytkin ois pari esseetä ja seminaarityön viimeistely odottamassa niin silti tuntuu aika kivalta. Hymyilyttää. Ulkona paistaa. Iloiset ihmiset ilostuttaa.
Aluksi kun kesän jäljiltä muutin takaisin kotio, oli hiukan haikea ja ankea mieli jatkuvasti, kauheesti tehtävää, eikä aikaa ollenkaan. Kaikki iloiset kesätyökaverit ja muut kesähäslingit jäi taakse ja nyt on vaan koulu ja niin saatanasti tehtävää. Vaikka mää oonkin aina sanonut, et tahtoisin opiskella vaan enkä koskaan joutua työelämään, tekisin vaan aina kesäisin töitä, niin oikeastaan se töiden teko tuntuu kyllä jokseenkin helpommalta, ainakin just nyt. Oikeastaan se opiskelutahto johtuu vaan siitä, et maailmassa on vaan niin paljon sellaisia aloja ja oppiaineita, joita mä tahdon opiskella, että miten mä koskaan kerkiän työelämääm asti, jos mä aion kaikkea haluamaani vielä opiskella? No jaa, ehkä mä voin opiskella samalla kun oon jo työelämässä. Voin sitten aina vaihtaa alaa valmistuttuani yhestä paikasta.
Vaikka mua nyt aikalailla ilostuttaakin, niin kyllä vähän suututtaakin. Tällanen vamma päättämättömyys: ostanko mä sen sohvan vai en. Mä en tarvi sohvaa, mulla on jo yks. Mut tää ois tosi kiva. Ehkä vähän liian suuri mun kämppääni. Mut mitä se haittaa? Se maksaa melko lailla. Aika vähän verrattuna mun tilin saldoon. Se on tarjouksessa enskuun loppuun, silloin on mun päättämättömyyteni deadline.