Sieppari ruispellossa on ehkä mun uusi suosikkikirja. En ymmärrä, miksen mä ole sitä aikaisemmin lukenut, mut onneksi nyt enkä myöhemmin. Tove Jansson saa mut aina hyvälle mielelle, jonka takia päädyin lukemaan lisää muumeja. Hain kirjastosta kolme muumikirjaa ja Ronja, ryövärintyttären. Muumit ja suuri tuhotulva oli kiva. Oli onni että muumimamma adoptoi Nipsun, koska Nipsu oli eksynyt ja pelkäsi, ettei hän koskaan enää näe aurinkoa. Vanhan Herran luona ”Muumipeikko oli aivan pyöreä kaikesta mitä oli syönyt, ja häneen teki kauhean kipeää.” Niin käy muumipeikoille hyvin helposti.
Muumilaakson marraskuu ja Taikatalvi on vielä lukematta. Ja vastapainoksi näille lapsenmielisyyksille Dorian Greyn muotokuva on luettavana tällä hetkellä.
Mun mielestä kirjoista pitäisi olla olemassa joku lista, jossa olisi lueteltuna kaikki ne teokset, jotka jokaisen tulisi lukea. Kirjallisuutta kun on niin valtavasti, niin mistä sitä tietää, mihin teokseen on tartuttava. Ja kaikkein ikävintä olisi, jos menettäisi suuren elämyksen vain koska ei tiennyt jonkin teoksen olemassa olosta. Luin jostain listan elokuvista, jotka jokaisen tulisi katsoa. Itse asiassa siinä sanottiin, että jokaisen pitäisi olla nähnyt nämä elokuvat. Niitä oli listattu siihen kymmeniä, oisko jopa ollut tasan sata. Mä olin nähnyt niistä yhen. Hups.
Otsikko johtuu linnunpesästä, joka on mun lenkkireittini varrella, ja siellä vinkuu pikkulintu(ja) huutaen ruokaa! ruokaa! äiti ruokaa! Mulle sanottiin, että se on käenpoika joka piippaa, mut eikö käet delegoikin ton poikasensa kasvttamisen jollekin toiselle linnulle? Niin miksi käki sitten kävis siinä pesällä? Ja nehän munii vaan yhden munan? Oon ihan varma, että siellä on niitä kirkukauloja useampi kuin vain yksi. Ihan järkyttävä huuto.