Mulla alkoi tänään se kuuluisa ja kauan odotettu kesäloma. Nyt on aika rauhallinen ja rento fiilis, aurinko paistaa ja ulkona on kaunista.
Mutta mulla on kokemusta tästä. Muutaman kerran mulla on ollut sellanen muutaman viikon mittainen vapaa jakso, kun kurssit on jo käyty ja tentit suoritettu eikä kesätyöt ole vielä alkaneet. Kaikki muut ovat koulussa tai töissä, joten omasta ajasta ei todellakaan ole puutetta. Pari päivää se tekemättömyys on kivaa, mut korkeintaan sitä jaksaa hyvillä mielin viikon. Sitten iskee ahdistus. Pelko, stressi, tekemättömyys ja tylsyys ajavat keksimään mitä kummalisempaa ja turhempaa, joskus tosin myös hyvinkin tarpeellista tekemistä.
Siivoaminen on ihan perusjuttu ja siitä mä jopa tykkään, mut puhtaan kodin siivoaminen ei tyydytä. Kirjojen lukemiseenkin olis nyt aikaa, tätä mä oon odottanut koko kevään!, mut enhän mä koko päivää jaksa istua lukemassa. Mä en voi vaan olla, se ei sovi mulle. On päästävä liikkumaan, menemään, suunnittelemaan aikatauluja ja noudattamaan niitä, selvittämään ongelmia ja tekemään kaikkea sellasta, mikä ei ole vaan olemista.
Mä en tiedä, miten mä tuun ikinä tulevaisuudessa selviämään vakituisessa työpaikassa, jossa mulla on virallisesti jokakesäinen kesäloma. Paitsi jos silloin on joku, jonka kanssa viettää sitä lomaa tai mennä jonnekin. Mut yksin kesäloman viettäminen ajaa mut vielä hermoromahduksen partaalle, aivan kuten saattaa käydä mordvalaisille nuorikoille ensimmäisen hääitkun myötä!
No onneksi mulla on nyt tää muutto ja sitte pitäis vielä etsiä se kolttu sinne häihin ja ristiäisiin. Ehkä mä keksin jonkun tentin suoritettavaksi vielä toukokuun tiedekuntatentissä. Se olis itse asiassa aika mahtava idea! Kunhan vaan tietäisin työvuoroista, niin voisin jopa ilmoittautua jo. Tai sitten en.