Aamulla heräsin pikkulintujen tsirkutteluun. Mikään kevään merkki ei ole yhtä paljon ihailua herättävä kuin lintujen laulu suoraan aamutuimaan. Se osaa olla jotakin niin kaunista.
Tänään on ollut hyvä päivä. Melkein mahtava. Ilostuttava. Lapsellisen ilostuttava. Aamulla luin Anni Swanin Iris rukan loppuun, ja vaikka tiesinkin kuinka siinä käy, itkin silti. Kolmas kerta sen kirjan aikana. Suorastaan säälittävää, koska se ei edes ollut surullinen. Ice Agen lopussa itkin myös. Ties monesko kerta kun sen näin, mut silti. Syytän kevättä. Kiitos kevät.
Vielä hetki sitten aurinko paistoi. Se paistoi niin kirkkaasti, että oli suljettava verhot, jotten olisi sokaistunut. No okei, en mä olisi sokaistunut, mut mä en olisi nähnyt telkkaria. Jaa miksikö istun sisällä kun aurinko on ulkona? No syystä että olin juuri tullut sisään ulkoa. Aion ottaa tänä keväänä jokaisen säteen irti auringosta, jonka vain kykenen. Aurinko <3 Aloitin juuri lukemaan Tove Janssonin Vaarallista juhannusta. Lainaan tähän loppuun siitä pätkän: "Muumipeikko seisoi hetken hiljaa ja hengitti niin rauhallisesti kuin osasi. Sitten hän sukelsi alas keittiöön. Hän ui ruokakomerolle ja sai oven auki. Komerossa oleva vesi oli valkeata maidosta ja siellä täällä ui hieman puolukkahilloa. Muumipeikon ohi purjehti muutamia limppuja kintereillään makaroninippu. Muumipeikko sieppasi voirasian, pyydysti ohi ajautuvan limpun - sellaisen vaalean - ja teki kierroksen läheltä liedenreunaa ottaakseen sieltä äidin kahvitölkin. Sitten hän ponnahti kattoon ja veti kiihkeästi ilmaa sieraimiinsa." Kevät on tullut takaisin.