Kesäkuu meni heittäen ohi ja nyt on aika kaataa heinät (kukin kaataa sitä mikä itselle tuntuu sopivimmalta). Kesän ainoat viralliset fiineilyt tapahtui/ tapahtuu viime lauantaina ja tän viikon sunnuntaina: häät, yhden palleron ristiäiset ja toisen vähän palleromman palleron ristiäiset.
Mua painostetaan ja ahdistellaan seurustelevammaksi. Mummi ilmaisi hyvin asiallisesti (vaatimalla!) mielipiteensä mun lähitulevaisuuteni tapahtumista. ”Sun on saatava kaks lasta ja mentävä naimisiin ennen kuin sä täytät 25.” Isosiskon mielestä juhannusta olis paljon kivempi viettää ja juhannussuunnitelmat olis helpompi tehdä, kun olis mies kuvioissa mukana. Sisko ja sen kaveri päätti, mä jäin suosiolla päätöksen ulkopuolelle, että ens vuoden juhannuksena niillä on poikaystävät. Eilen yks tosi mukava perhetuttu kysyi multa mun mieskuvioista. Onneks sen sävy oli aika lailla suvaitsevampi sinkkuilua kohtaan kuin meiän mummin.
Sanomalehtien tekstaripalstoilla (jotka on aivan supernaurettavia, kummassakin mielessä) on paljon kitisty siitä, kun nykyisillä nuorilla aikuisilla ei ole mitään häpyä, ei osata sitoutua, avoparit on jotain susipareja ja aviottomat lapset aivottomia äpäriä, että menkää ihmiset naimisiin!, niin jaksanpa vaan ihmetellä, että mistä näitä keskiajalla eläviä kerttuja oikein sikiää?! Eikö musta surma ookaan nimensä veroinen?
Miehet ei nyt hotsita. Kesäsade, aurinko ja paksulla suklaakerroksella päällystetty vaniljajäätelö (niillä vaniljahiukkasilla, kiitos!) olis kivat. Ja sit pyytäisin vielä, etten olis niin nolo enkä punastelisi niin paljoa. Ja pieni apu sieltä vetten yltä ei olis pahitteeksi, kun alan siistimään ajatusmaailmaani ja sanavalintojani. Kettu kiittää ja kuittaa.