Joistain addikteista pääsee eroon. Joistain ei. Mulla on tosi vakava leipäaddikti(-suus/-smi?, miten tätä sanaa käytetään), josta mä en pääse eroon. Enkä tahtoiskaan. Mä rakastan leipää! Viimeks tänään, noin vartti sitten, muistin taas kuinka hyvää tuore ruissämpylä onkaan. Nam! Ja ihan pian saan äitin mallaslimppua. Mmmm.
No se leivästä. On mulla muutakin ilosta – suklaarusinoita! Ne on aivan valtavan suuria ja suklaisia. Mä en joskus kauan sitten tykännyt suklaarusinoista alkuunkaan, enkä vissiin rusinoista muutenkaan, mut sit kerran valaistuin, ja nyt en voi ymmärtää, kuinka joku ei muka oikeesti tykkää suklaan ja rusinan sekoituksesta. Häiriintynyttä.
Mulla on tosi ilonen olo. Sitä en vaan käsitä, miten musta tuntuu koko ajan kuin mulla olis kiire johonkin. Mä yritän tehä kaiken mahdollisimman nopeesti, ilman mitään syytä. Ei mulla ole kiire! Okei, nyt mä yritän rauhottua ja hidastaa tahtia. Tänään en saa kiireillä.
Eilinen tentti meni hyvin, yllättävän hyvin, jos mä oisin tiennyt kuinka helppo se on, en olis stressannut sitä niin paljoa. Mut mä en yhtään tiiä kuka se tentaattori on, jolle mä sen tein, joten arvosteluasteikkoa on aika vaikee lähtee arvaamaan. Toivottavasti saisin siitä nelosen, emmä kyl vitosestakaan pahastuis. Nyt mulla on neljä viikkoo aikaa valmistautua seuraavaan kammotenttiin ja todella toivon, et siinä kysyttäis yhtä oleellisia asioita ku tässäkin.