Joka päivä mä rakastan jotain. Tänään mä rakastan mun kukkiani. Tai oikeastaan mun viherkasvejani, joista ainoastaan yks suostuu kerran vuodessa kukkimaan. Kiinanruusu on mun kultani, se on se joka kukkii. Hurmaava aniliininpunainen ruusu puhkeaa siihen aina alkukesästä, loistaa muutaman viikon ja sitten kuihtuu pois. Mä oon saanut sen ylppärilahjaks yhdeltä naapurin tytöltä, joten sillä on tunnearvoa.
Tunnearvoa on myös mun muratillani, jonka mä sain yhdeltä sulhaselta, jonka häissä mä olin tarjoilijana. Niissä häissä pöydät oli koristeltu murattiköynnöksillä, ja jokainen meistä tarjoilijoista sai yhden niistä kiitokseksi. Neiti muartti on tuuheutunut näiden muutaman vuoden aikana melkoisesti ja nyt se kaunoilee ympyränmuotoisena kehänä mun ikkunalaudallani.
Verililja, jonka lehdistä pinkit ääriviivat on himmenneet tai jopa kadonneet kokonaan :(, ja lohikäärmepuu, joka yrittää mun estelyistäni huolimatta juurtua aina vain ylöspäin, istuvat mun rakkaimpieni vierellä, odottamassa kevään ensimmäisiä lämpimiä auringonsäteitä.
Kaikki mun neljä kaunotartani sai tänään uudet mullat ja muutama myös hiukan parturointia 😀
* * * * * *
Koulujutuista
Sain vihdoin ja viimein, rankan kyyläämisen ja uuvuttavien etsintöjen jälkeen yhden kirjan lainaan. Tappavan tylsän tenttikirjan. Ja se on mun tän viikonlopun. Kuinka paljon vaivaa jaksaakaan nähdä sen eteen, että pääsee lukemaan kirjaa, josta ei ole kinnostunut. Velvollisuus pyhittää vaivan tjtn. Ehkä mä nyt jotenkin väkisin pakotan itteni lukemaan sen näiden kahden päivän aikana, toista mahdollisuutta ei välttämättä tuu. (Ihan ku mä haluisinkin toisen mahdollisuuden. Not!)