Ihmeellistä, miten pienetkin asiat ilostuttaa. Eilen hymyilin koko illan yhtä kommenttia vaikkei siinä oikeestaan edes ollut mitään ihmeellistä. Mut se vähän anto kyl ymmärtää 😀
Tänään aamulla suunnittelin välttäväni piinapenkin, kun aattelin, et vaikka käynkin professorin vastaanotolla, niin mä en sano vielä mitään siitä pääaineen vaihdosta. Se vastaanotolla käynti on jo muutenkin ihan tarpeen ahdistavaa, vaikkei siihen oikeestaan edes ole mitään järkevää syytä. Mut siinä kohtaa kun olin saanut asiani esitettyä ja olin lähdössä, tuli takaisku. Professori sitte ihan itse esitti kysymyksen, johon mun oli vastattava kertomalla, et mä aion vaihtaa mun pääaineeni. Piinapenkki, kiukkuinen katse ja liuta kysymyksiä? Ei, onneksi puhelin soi just sillä hetkellä, joten mä pystyin vaan nopeesti selventään miks mä vaihdan ja mihin, ja sit pääsin ulos sieltä. Se oli lähellä.
Mulle on tosi tärkeetä, et mulla on tarkat suunnitelmat tulevista pakollisista suorituksista ja muista ajankulutuksista, ja siks mä oon tosi ylpee nyt itestäni, kun sain tehtyä selkeen kaavion tän kevään kursseista ja tenteistä. Mä sain kaikki haluamani suoritukset sopivaan järjestykseen, siten että on aikaa lukea kaikkeen sopivasti. Ei edes tullut päällekkäisyyksiä. Tosin huomiseksi mulla riittää tehtävää vaikka pienelle afrikalle jaettavaksi. Ensin muutama kiva luento, sit yks vastaanottotapaaminen ja sit illemmalla vähän ahdistavampi kokemus, mut pakollinen, joten ei auta valittaa. Mun niin tismalliset ruokailutottumukset saattaa nyt hiukan järkkyä, mut mä kestän, yks heitto vaan.
Haa! Tänään oli ensimmäinen kerta ikinä yksin asuessani kun mä söin keitettyjä perunoita! Siis niin, et mä keitin ne ite, en siis syöny koulussa enkä vanhempien luona, vaan ihan itse päädyin keittämään perunoita ja myös syömään ne sellaisinaan. Näiden 3 vuoden ja 5 kk:n aikana joka kerta kun oon syönyt perunaa muodossa taikka toisessa, on se ollut muusia, joten tää päivä jää historiaan 😀
ps. Vanhakin sen jo tiesi, millaiset haukkumasanat uppoo ihmisiin parhaiten ja millaisia ikäviä toivotuksia voi toiselle suutuspäissään tai kettuillakseen heittää. Mene helsinkiin! on Kristfrid Gananderin sanakirjan käsikirjoituksesta. Miten kauniilta se kulostaakaan turkulaisen korviin x)