Eilinen mustikointipyhiinvaellus ei saanutkaan mua kyllästymään metsässä rämpimiseen, joten seilasin tänään uudestaan siniselle merelle. No vihreä se pääosin oli, mut kyllä siellä niitä sinisiäkin mättäitä näkyi, vaikka kuinka keväällä uhkailtiin, ettei tänä vuonna tule marjaa lainkaan.
Mustikoiden jälkeen mä oon vetänyt herneitä niin että nyt pääkin paukkuu! Onneksi dogi doggerton tykkää metsästää kaikki lattialle lennelleet vihreät pallerot, niin ei tarvi kömpiä pöydän alle. Sen lisäksi, että mun reisilihakset on mustikoinnin takia pahasti juntturassa, mun vatsani muistuttaa enemmän kuumailmapalloa kuin tavallista ilmapalloa, koska eilen poimituista vadelmista syntyi niin taivaaaallisen mahtava piirakka, etten mä voinut vastustaa sitä edes sen x (=sensuroitu) palan jälkeen. Mmmm 😛
Sitten kun mulla on oma piha, niin mä kasvatan sinne ainakin omenapuita ja raparperia ja viinimarjapensaita ja puutarhavadelmia ja kirsikoita ja karviaismarjapensaita. Sitten mä vaalin niitä niin kauniisti kuin vain voin ja ne palkitsee mut niin runsailla sadoilla, ettei mulla enää edes riitä aikaa muuhun kuin hilloamiseen, mehujen keittoon ja piirakoiden ja kakkujen leipomiseen ja sitten mä syön niitä niin kovin, että mä räjähdän tuhansiksi palasiksi ja mun haljenneista suolistani syöksyää marjamehua ja aivoista omenahilloa ja mun verenikin on pelkkää viinimarjaa. Sitten joku pieni iloinen lintu tulee syömään mua ja liidellessään levittää mun marjaisia jäännöksiäni uusille paikoille ja lopulta musta kasvaa uusi kaunis marjapensas ja musta tehdään mahtavaa piirakkaa.
😀