Mä katon tosi harvoin telkkaria. Sieltä ei ikinä tule mitään sellasta, mistä mä tykkäisin. Mutta sitten vasta onkin tuplasti kivaa, kun jotain oikeesti kivaa katottavaa tulee.
Mä aina ilostun tosi kovin, kun nään sellasen Muumi-jakson, jota en ole aikaisemmin nähnyt. Kuten eilen, kun Niiskuneiti sai äidinrakkauspuuskan. Mä luulin aluksi, että ne kamalat äpärät oli sammunu siihen Muumitalon kuistin eteen, kun niiden nenät punotti niin, mut oikeesti ne vaan leikki. Mä diggailen kyl Pikku-Myytä enemmän kuin Niiskuneitiä. Mäkin tahtoisin olla isona merirosvo mieluummin kuin kahden tusinan ipanan kaitsija.
Tän päiväsen jakson mä olin nähnyt ennenkin, mut se oli silti kiva. Voi Pappaa kun sen kameraa oli revitty vähän joka suuntaan x)
Muumit laittaa kyllä ajattelemaan. Ne vaan osaa. Ja Nuuskamuikkunen, siltä olis paljon opittavaa.
Miks mä en vois muuttaa Muumilaaksoon? Mamma varmaan adoptoisi mut mielellään. Peikko on vähän nöönöö, mut olis varmaan ihan kiva veli. Siskona olis kyllä aika paha mennä sanomaan veljelle, että sen sutturan tavoissa olis hiukan parannettavaa. Myy ois ihan huippu kaveri! Ja Muikkunen! Sen mä viettelisin alta aikayksikön. Vaikka oikeesti en mä siitä poikaystävää tekis, koska silloin siitä katois se kaikki mikä siinä viehättää. Eikä Muikkunen edes taida olla seurustelijatyyppiä. Musta tuntuu, et niissä kaikissa on hyvät ja huonot puolensa. Kuten ihmisissäkin.
Vaikka muumit ja ihmiset onkin tavallaan yhtä, niin Muumilaakso kyllä voittaa tän paikan ilman mitään narinoita!