Ruokakauppaanhan ei sais mennä ilman ostoslistaa, ettei sitten tulisi hurahdettua mihinkään tarpeettomuuksiin. Kauppaan ei myöskään saisi mennä nälkäisenä, jottei sortuisi herkkuihin ja siihen kaikkeen muuhun mitä sitten sattuukin himoitsemaan vatsan mölistessä.
Nää ei ole mulle ongelmia, koska mä ostan kaupasta vaan sitä mitä tarvitsen, lukee se sitten ostoslistassa tai ei. En tajua, miten jotkut onnistuvat lähtemään kauppaan ostamaan maitoa, leipää ja omenoita, mut kassalla joutuvatkin pulittamaan viidenkympin ostokset ja kotiin lähtee kaks painavaa kassia. Tietysti jos ne muut ostokset on tarpeellisia, niin sitten ok, mut tarpeettoman ja turhan ruokatavaran ostaminen on musta käsittämätöntä. Eikä toi nälkäisenä kauppaan meneminenkään mulle mikään ongelma ole. Ihan samat tavarat mun ostoskoriin kertyy olen sitten nälkäinen tai en.
Mutta se mikä on mun ongelmani ruokaostoksilla ollessa, on päättämisen vaikeus. Erityisesti se koskee herkkuja ja leipää. Esimerkiks tänään, mun listassani luki ihan selvällä suomella Marabou Non-Stop -suklaalevy. Ja mitä mulla oli mukanani kun mä tulin kotiin? Fazerin vadelma-karpalosuklaalevy! Tuntuu että mä oisin seilannut ikuisuuden niiden suklaahyllyjen välillä osaamatta päättää, mitä mun teki oikeasti mieli. Marabou on siis edelleen maistamatta. No sentään päädyin suklaaseen, niin kuin tarkoituskin oli. Joskus saattaa käydä niinkin, että lähden pitkään jatkuneen lakritsipuutteen kourissa ostamaan lakritsia, tunnen sen ihanan maun ja pehmeyden jo matkalla suussani, mutta sitten kaupassa törmäänkin toffee-pusseihin ensimmäisenä ja tajuan, että niitähän mä tahdonkin. Ja lakritsit jää kauppaan.
Luojan kiitos irtokarkit on olemassa! Ne selvittää niin monta probleemaa. Paitsi silloin, kun joutuu mielessään taistelemaan karkkien, jäätelön ja keksien välillä. Kompromissit on pahoja!
Karkkien ohella mun toinen kompastuskiveni on leivät. Mä rakastan leipää! Mutta kun niitä on niin monta eri leipomoa ja eri leipomoilla on niin monta eri tuotetta, niin mistä sen sitten pystyy arvaamaan, mitä pitäisi valita. Kaupassa tekee mieli yhtä, mut kotiin päästyä joku toinen vaihtoehto tuntuiskin paremmalta. Se, että mä valitsen tumman leivän, rajaa jo aika paljon vaihtoehtoja pois. Sitten kuitu- ja suolapitoisuudet, ja osa kilpailijoista on poissa pelistä. Siltikin niitä vaihtoehtoja jää. Ja sitten kun mä päädyn yhteen, esimerkiks kahden vaihtoehdon välillä, mä yleensä päätän, että seuraavaksi mä ostan sitten tota toista. Se lukee mun listassani, kun mä menen kauppaan, ja mä oon miettinyt sitä siitä asti, kun viimeksi seikkailin siellä leipähyllyjen välissä. Ja kun viimein tulee se hetki, kun mun pitäis napata just se tietty leipä sieltä hyllystä ja nakata se ostoskoriin, niin mitä tapahtuukaan? Mä valitsen jotain aivan muuta! Ja se mitä mä olin aiemmin himoinnut, päätyykin jonkun muun ostoskoriin ja tyytyväiseen vatsaan.
On tää rankkaa, en nyt muuta voi sanoa.