Sairastaminen on perseestä.
Edes kuukauden sairasloma ei ilostuta kun on opiskelija. Vielä paskempaa on sairastua viikonloppuna kun yths on kiinni. Maksa ei-mistään-tiedoista, väärästä lääkekuurista, paskasta seurasta (huutavia manneja kaikki tyynni) ja puolen päivän jonotuksesta vitusti. Paskinta on tietty se lasku, jonka mä saan kiitokseksi siitä verestä, jota oon antanut vetää neuloilla itsestäni ulos suunnilleen kuussataaseitkytkaheksan kertaa, siitä palasta mun luuydintä, jonka annoin tyksille ihailtavaksi, siitä että sain hikoilla sairaalan pyjamoihin viikon ajan joka yö, siitä että melkein oksensin yhden lääkärin päälle ja siitä että juoksutin hoitajia aina iltaisin tuomaan mulle kipulääkkeitä ja mehujäitä. Ja niistä aamiaisista, joita en saanut koskaan ajallaan, koska joku halusi leikata mut. Kiitän silti hyvästä hoidosta ja kivoista lääkkeistä, kyl mä sen laskun maksan.
Nyt vaan tahtoisin saada kaikki kurssit suoritettua ilman temppuiluja, sykkeen pysymään alhaalla, käytyä edes hitu kaupoissa ja tän lääkehikoilun loppumaan. Ja sit olis kiva jos ens vuosi menis suunnitelmien mukaan (=pärjäsin pedagogisten soveltuvuuden arvioinnissa hyvin lääketokkurasta huolimatta ja pääsen opiskelemaan kasvatustieteitä). Kiitos.
Paskaa sekin kun en voi ponnistella kun mun perna repee.