Melko tarkalleen puolen vuoden välein oon käynyt mittauttamassa hemoglobiinini, ja nyt ennen mehupaaston aloittamista tuntui olevan sopiva hetki labravisiitille.
Selailin vanhoja kalentereitani, joihin olin kuvitellut merkinneeni kaikki verikokeissa ilmenneet arvot. Löysin vain varattuja labra-aikoja, lääkärien nimiä ja huoneiden numeroita. Hemoglobiinien arvot oon lähes täsmällisesti merkinnyt vuoden välein, mut valko- ja punasoluista ei ole merkintöjä. Fiksua. Helmikuun 7. ’05 hg oli 93, kävin jatkotutkimuksissa, mutta mitään poikkeavaa ei löytynyt. Hatarien muistikuvien mukaan punasolut oli tällöin väärän muotoisia ja niitä oli liian harvassa, valkosolujen ulkomuodossakin taisi olla jotain ongelmaa. Jos olisin tiennyt etukäteen, ettei jatkotutkimuksissa ilmene yhtään mitään merkittävää, olisin mieluusti pitänyt sen valtavan määrän verta suonissani, joka musta imettiin irti.
Tammikuun 19. ’06 hg oli 119, ei jatkotutkimuksia. Koska rautatabletit saa mun vatsani karusellikuntoon, päädyin nostamaan hg:tani Kräuterblutsaftilla. Join urhoollisesti sen puolen litran pullon loppuun, mutta vannoin etten enää ikinä koske siihen litkuun, sen verran tappavaa se oli.
Tänään vereni oli puna- ja valkosolujen osalta kunnossa, hemoglobiini oli 105. Siis liian alhainen ja vaatii huomiota. Viime viikolla olin hyvin vakavissa mielin menossa ostamaan Ferronolia, koska osasin ounastella, että tarvitsen rautaa. Voimaton ja väsynyt olo on seurannut jo pitkään ja muutaman kerran jalat ovat meinanneet pettää alta. Liikkeessä johon menin, oli mahdollisuus maistaa tätä rautapitoista vitamiinimehua, koska se on uusi tuote markkinoilla. Maistoin ja muutin samantien mieleni ostopäätöksestä. Lähes yhtä tappavaa kuin saksalainen serkkunsa. Nyt sitä on kuitenkin pakko saada. Aion taistella. Kuukauden päästä on seuraava labrakäynti ja aion olla silloin paremmassa kunnossa.
Mehupaasto siirtyy siihen asti kunnes saan hg-arvoni lähes normaaleiksi. Yli 120:en en edes yritä kurkottaa, hiukan vajaakin riittää.