Päätin, että en lähde merta edemmäs kalaan eli en lähde työn perässä Ruotsiin. En lähde varmaan Englantiinkaan, enkä Unkariin, vaikka mahdollisuus ehkä saattaisi tullakin. Haluan olla nyt tässä duunissa, minkä olen juuri aloittanut. En jaksa repiä ja riuhtoa itseäni taas juuriltani kuin maasta irti revitty puu ja vaihtaa taas maata melkein vuoden Suomessa asuttuani. Olen asettunut nyt tänne. Monta asiaa on muuttunut sen jälkeen kun saavuin tähän maahan pääsiäisenä 2008. Olen vaihtanut asuin- ja työpaikkaa useamman kerran. Nyt alkaa olla semmoinen fiilis, että jatkuva muutos saa nyt luvan riittää, jos se vaan minusta on kiinni.
Joskus tämä maa raivostuttaa minua, joskus olen tosi iloinen, että mulla on mahdollisuus asua tässä maassa. Maassa, jota en ihan vielä tunnusta kotimaakseni. Se vie vähän aikaa.. Aika paljon viihtymiseeni maassa kuin maassa vaikuttaa erityisesti duuni, mutta myös kaverit, harrastukset, muut aktiviteetit ovat suuria tekijöitä siihen, että olen pysynyt täällä näinkin kauan. Sitten kun joskus voin taas pitää lomaa, voin matkustella entiseen malliin – niin kuin tein silloin kuin asuin Englannissa ja Hollannissa. Suomessa asuessani olen käynyt tasan kaksi kertaa jossain maan rajojen ulkopuolella – nekin hätäisiä päivän/parin reissuja Englantiin ja Venäjälle. Tilanne on ihan kestämätön, sillä olen tottunut menemään juuri sinne minne haluan, matkustamaan ja tutustumaan uusiin paikkoihin.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Koin viime vuonna aika monta negatiivista asiaa, joista jäi pitkäksi aikaa ei niin hyvät fiilikset. Nämä asiat assosioituivat hyvin vahvasti tähän maahan, ja ovat saaneet minut aika ajoin miettimään miksi ihmeessä palasin tähän maahan usean ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen kun olin jo täysin tottunut elämääni muualla. En tiedä syytä vielä tänäkään päivänä, enkä oikeastaan välitä ajatella koko asiaa. On hyvä siirtyä elämässä eteenpäin, eikä muistella menneitä, joten adios 2008, tervetuloa parempi, hienompi, entistä ehompi ja menestyksekkäämpi 2009.