Millahan sitä ihminen muuttaisi itseään? Miten voisi karsia ominaisuuksia, jotka tekevät elämästä vaikeaa. Minulla on sellainen ominaisuus. Helvetin saatananvittujenkevät 😀
Haen asuntoa Helsingistä :O Muutin juuri tammikuussa. 4 muutoa 2vuoden sisään takana ja 12 pienen elämäni aikana. Miten sitä osiais vain nauttia paikallaan olosta? Jos on pienestä asti opetettu liikkumaan ja sopeutumaan, on vaikea omaksua mitään muuta tapaa toimia.
Tosin otin edes hieman järkeä käteeni, harvemmin sitä teen, ja päätin että en hae kuin tuota yhtä asuntoa ja jos en sitä saa niin hautaan suunnitelman ainakin puoleksi vuodeksi.
Tosin tähän mennessä olen saanut kaikki asunnot mitä olen keksinyt hakea, sillä olenhan verbaalisesti monilahjakas ihminen. Keksin aina tarinan, jonka myyn jotta saan asunnon. Viimeksi asunto oli jo puoliksi luvattu muualle, mutta minä en täyttänyt edes hakemusta:D Voisin kehua olevani siis sanavalmis ja hyvähän ominaisuus se on, että osaa myydä itsensä paikkaan kuin paikkaan ja tilanteeseen kuin tilanteeseen.
MUTTA jos tällä kertaa en edes yritä? Toivon ja haaveilen asiasta, mutta en yritä mitään edistääkseni sitä?
Kuulostaa suunnitelmalta!
Mulle tuli taas kauhee morkkis, jo valmiiksi. Ja olen vast amenossa tekemään hakemusta. Onneksi hakijoita on niin paljon että minulla on häviävän pieni mahdollisuus saada se!