Tänään Karvinen jäi kauniiseen paikkaan, jossa se tuhkataan. Tuhkat lähtevät kotikotiini, jonka pihassa on sille paikka.
Olo on yllättävän tyyni, joskin kaipuu ja ikävä on valtava. Koti tuntuu tyhjälle. Samoin oma mieli. Kuitenkin tiedän, että tämä oli oikea ratkaisu.
Rakkaan ystävän elämää olisi voitu pitkittää kyllä, mutta se ei olisi enää ollut sen arvoista. Elämä olisi ollut tuskallista, eläinlääkärissä juoksemista ja huolta. Se olisi ollut itsekästä. Suurinta rakkautta on osata päästää irti.
Nytkin jo harmittaa, että rakas joutui kärsimään. Luultavasti pidempään, kuin edes tiedän. Viimeinen kuukausi on ollut sille erityisen raskasta.
Mutta, nyt mulla on ikioma kissaenkeli. Hyvää matkaa rakas!
