Blogi

Loppuhan ne saatanan perhoset. Niitä tussahtelikin jo ihan liikaa. Kyllä, tämä merkintä on taas sitä samaa kuraa ja kitinää, mitä ennenkin.

Perhosten loputtua muuttui myös Maija omaksi itsekseen, tyytyväisestä singletalouden ylläpitäjästä vihertäväksi vanhaksi piiaksi, joka kiristelee hampaitaan ja vihaa miehiä samaan aikaan, kun haluaisi sellaisen omaan sänkyynsä pyöriteltäväkseen.

Vihertävä. Ja pahasti. Minoon kateellinen. Jotensakin yksi syy on naamakirja, joka minulla näyttää tältä:

"Erkki on nyt parisuhteessa"
"Mirkku ei ole enää vaikeasti selitettävässä suhteessa, vaan kihloissa"
"Teppo ei ole enää sinkku vaan naimisissa"
"Lotta ei ole enää yksinäinen raukkaparka vaan omistaa haaremin"

Ja ne tilapäivitykset:

"Minna odottaa murua kotiin"
"Sanna laittaa kullalle perunalaatikkoa"
"Jenna hieroo rakkaansa hartioita"
"Seppo panee haniaan perseeseen jo viidettä tuntia"

Olen oikeasti kateellinen. Mikä helvetin pariutumisriittirypäs tämä on? Missä helvetissä kuppaa minun parini?! Minkä saatanan takia synnyin kieroutuneeksi, vaikeaksi ja pottunokkaiseksi niin, että kukaan ei ota minua tosissaan?! Jos etsin väärästä paikasta, niin missä vitussa se oikea paikka sitten on, häh!!?

Hmph. Kyllä tää taas tästä. Onhan tää nyt nähty jo sen 10793 kertaa. Laskeudun taas kohta raivon kielekkeeltä ja tajuan, että jos joku munakas ryhtyisi haahuilemaan nurkissani, olisin raa'asta murhasta syytettynä kohtuullisen pian ja että olen yksinkertaisesti potentiaalisin mahdollinen yksineläjä. Minua vaan panettaa. Sitä tää on.

Kaikkinensa siis rauha maassa. Maijaa vituttaa.

Hmm. Elämä massin löytymisen jälkeen on ollut epäilyttävän seesteistä. Mihin on kadonnut tajuntaani alituiseen jäytävä vitutus? En ole päiväkausiin repiny tukkaa päästäni, enkä kiristellyt hampaitani poikki. Joku on käyny vääntämässä lammasvaihteen päälle minun kuupassa. Odotan kauhulla, mitä on edessä. Tottahan tällänen seesteisyyden ja harmonian kausi päättyy helvetilliseen kyrsimykseen ja oikein kunnon jättipotti-otsakyrvän kivikovaan erektioon eturaivossani.

No, kyllä minua pikkusen vihmo tossa viime viikolla. Teinikikkelit. Ne sai kiihytettyä minut sellaseen raivoon, jotta meinasin muhentaa niistä ruumiita. Tämä tapahtui bussissa. Menin Töölöstä Malmille bussilla. En tee sitä enää koskaan. Valitsen tästä lähtien monimutkaisemman reitin, jotta pääsen matkustamaan junalla, jossa sakki useimmiten pitää turpansa kiinni. Oli nääs kohtalaisen äänekkäitä teinikikkeleitä. Tsiisus niitä juttuja. Minä olin todellakin ruudinkeksijä ton ikäsenä verrattuna näihin sankareihin. Jannut laulo jotain jääkiekkolauluja ja mätti vittua, minkä ehtivät. Välillä ne hoki "vittu mitkä tissit" (en tiedä kenelle, ehkä toisilleen) ja haukkuivat toisiaan: "Vittu sä oot Riku niiku idari heiii". Kaikki takanani tapahtuva kanssakäyminen näiden jannujen kesken tapahtui noin 150 desibelin voimakkuudella. Hermoni olivat muutaman pysäkinvälin jälkeen niin riekaleina, että vain epäinhimillisin ponnistuksin kykenin hillitsemään haluni nousta paikaltani, kääntyä arvon teinikansaa kohti ja karjua nielu karrella ja naama vääntyneenä, jotta antakaa nyt saatana viattomien bussimatkustajien olla ja elää tärykalvoinensa ja menkää helvettiin täältä vatkamaan juustojanne vittuperkele!!!!! Selvisin lopulta kuitenki nolaamatta itseäni. Hermotkin on vielä tallella. Ihme.

No mutta. Siihenkö ne viime aikojen vitutukset sitten loppuikin? Niin kai. Mitään kummempaa ei ainakaan tule mieleen. En nyt suorastaan lilli missään onnen alhossa, mutta elämä on nyt kovin tasaista taaperrusta. Mie käyn tuolla harjottelussa ja mietin jo kyllä kovasti ensi viikon näyttöjä, mutta ne tulee ja menee ja mie selviin kyllä niistä. Tää johtuu varmaan minun antimies-kaudestani. Tulen näköjään nykyisin jo aika vähästä kylläiseksi miesten suhteen ja niinpä olen nytkin varsin tyytyväinen itekseni ilman pihtaavaa ja milloin mistäkin vinkuvaa munakasta, joka tekee pääni sisällöstä muussia ja sydämestäni kipeän.

Hilirimpsis, eiköhän vaan tästäkin tussahtanu pikkusen perhosia! Pus!