Asiasta rouheeseen

Jäin henkiin, vaikka minua eilen kovin rääkättiinkin. Ensi viikolla minua rääkätään lisää, kuten myös sitä seuraavalla ja sitä seuraavalla ja sitä seuraavalla... Toisin sanoen näistä toimenpiteistä tuli ainakin muutamaksi kuukaudeksi ihan arkipäivää ja saan hysterisoida joka viikko. Siis tosi kiva! Lisäksi lääkärin diagnoosi oli varsin yleispätevä: "no joo, kokeillaan nyt tällästä kun en mä oikein tiedä mikä sulla on". Vielä kivempaa. Ja kyllä, sain rauhoittavaa. Se rupesi tehoamaan heti toimenpiteen jälkeen. Ultrasuperhyperkivaa!

Jostain syystä minun hysteria ja kauhu ei lopu sen inhottavan toimenpiteen jälkeen. Vaikka se, mitä pelkäsin kovin, on ohi, tekee minun vielä mieli itkeä ja piipittää ja katkeroida ja mennä jonkun kainaloon, kuin pieni lapsi ja olla vihainen siitä, että aina minä. Niin se meni eilenkin ja koska tosiaan toimenpiteet eivät loppuneet tähän, niin se tulee menemään seuraavinakin päivinä ja viikkoina. Ihan hirveän kovasti ei jaksa naurattaa.

No mutta. Ei mietitä sitä nyt. Se on sitte vasta ensi viikon torstai, jolloin voitte taas odottaa vuodatusta, hysteriaa ja hankalan asiakkaan syndroomaa. Nyt minun tekee mieli lihaa. Pihviä. Maksalaatikkoa. Kaalilaatikkoa. Makaronilaatikkoa. Ihanaa paneroitua leikettä ja sienikastiketta. Pitsaa, jossa on kinkkua. Karjalanpaistia. Lihapiirakkaa. Kinkkukiusausta. Nakkeja. Makkarakastiketta. Odottelinkin, koska vakaumukseni ensimmäisen kerran kärsii ja se tapahtui juuri nyt.

Asiaa ei ehkä helpota se pirun soiharouhe. Se on vihoviimeinen vitsaus. Jos saisin hyppysiini sen tyypin, joka on keksinyt moisen tuotteen, saattaisin ehkä tehdä sille muutaman inhottavan toimenpiteen kera parin varsin purevan kysymyksen. Soijarouhekokeiluni ovat menneet lievästi reisille. Ensin tein niitä pihvejä, jotka olivat uskomattoman syömiskelvottomia ja joiden aiheuttamat pierut (koiran, ei minun) meinasivat vähintäänkin polttaa kahden ihmisen nenäkarvat lopullisesti ja sitten laitoin rouhetta kastikkeeseen, jossa se maistui ja tuntui samalta, kuin jos olisin silpunnut joukkoon vessapaperirullan hylsynpalasia. Turvotusvaiheessa rouhe haisee ihan koiranruualle. Toivottavasti mulle ei koskaan käy niin, että olen turvottamassa rouhetta ja koiranruokaa samaan aikaan ja tulen syöneeksi sitten sen koiranruuan. Tosin alan epäillä, että sekin on maistuvampaa, kuin soijarouhe. Meinaan silti urheasti tyrkyttää rouhetta vielä johonki laatikkoon tai lasagneen. Ei oo tapana uskoa hyvällä eikä aina pahallakaan.

Pienen keittiöpsykologisoinnin jälkeen alan muuten olemaan sitä mieltä, että äkillinen lihanhimoni taitaa johtua vain puutteesta. ELÄVÄN lihan puutteesta.