*IIIIIIIIISO helpotuksen huokaus*

Nyt se on ohi! Tehty! Viimeinen tiskivuori on raivattu! Moppi on heilahdellut otteessani viimeistä kertaa! Ei enää likaisia tarjottimia, ei vapaaehtoistyöntekijän likaisten sormenjälkien hysteeristä jynssäämistä, ei loputonta kahvinkeittoa, ei mukien kuivattelua, ei likaisia kylpylavereita, ei kyräilyä maailman kusipäisimmän ämmän kanssa.

Oikeasti, se on ohi. Olen ENTINEN laitoshuoltaja, ihan kohta opiskelija. On ihan kauhean vaikea uskoa, ettei minun tarvi mennä tuonne enää takasin, ainakaan toimittamaan tuota työnkuvaa. Hoitajat ja osastonhoitaja toivottivat minut tervetulleeksi pian heittämään keikkaa hoitopuolelle. Tuntui hyvältä lähteä pidettynä ihmisenä ja mainiona kakunleipojana (Pätkiskakku oli menestys. Jälleen kerran).

Rytkytin ratikalla kotiin ja hymyilin vain yksikseni. En jaksanu välittää, jos nyt joku katto, että tolla ei oo ihan kaikki inkkarit kanootissa, ku noin virnistelee. Oli vaan niin hyvä olla. Huolimatta siitä, että pärjääminen opiskelijana, osa-aikatöiden löytyminen ja opetteleminen, taloudellinen pinnistely ja elämän uudelleenmuodostuminen vähän jännittää. Silti.

Ihanaa!